torstai 1. helmikuuta 2018

Vasemmisto- ja oikeistoradikalismi ovat vaihtaneet paikkaa?

”Itävaltalainen (wieniläinen) äärioikeistolainen liike Generation Identity on omaksunut ulkokuoren strategiaansa vasemmistolaisesta aktivismista. Tärkeintä on herättää jatkuvaa huomiota ja keskustelua. Käytävän polemiikin välineiksi ja polttoaineeksi tarjotaan banderolleja ja iskulauseita. Tärkeimmiksi periaatteiksi määritetään arkisesti demokratian, yksilönvapauden ja kristinuskon puolustaminen”.

Tuo edellä oleva on lainaus tulevasta blogikirjoituksestani. Välillä näinkin päin!

Nuo lauseet tulivat mieleen, kun luin Saska Saarikosken kolumnia ”Oikeisto ei luota enää Jumalaan vaan Luciferiin” (HS 21.1.2018). Saarikosken ajatus on, että vasemmisto- ja oikeistoradikalismi ovat tavallaan vaihtaneet paikkaa: on siirrytty vasemmistoaktivismista oikeistoaktivismiin. Kysymys on siitä kenellä – oikeistolla vai vasemmistolla - on radikalismin hegemonia ja nyt se näyttää vaihtuneen oikeistolle.

Saarikoski viittaa Saul Alinskyn vanhaan kirjaan ”Rules for Radicals” (1971), jossa ohjeistetaan silloisia vasemmistolaisia radikaaleja valtaa pitäviä vastaan. Onko siis niin, että oikeistoaktivistit ovat nyt omaksuneet vasemmistoradikaaleilta jotakin oleellista toimintasuunnitelmiinsa? Kysymys ei siis tietenkään ole vasemmistolaisen sisällön kopioimisesta, joka on täysin vieras oikeistoradikalismille.

Amerikkalainen versio oikeistoradikalismista näyttää päälle päin samantapaiselta vallanottokeinolta kuin mitä Generation Identity ajaa. Kun vasemmistolaiset – joista Saarikoski mainitsee yhden, Hillary Clintonin – taistelivat 1970-luvun vaihteessa tuolloista konservatiivista hegemoniaa vastaan, heillä oli samanlainen rooli kuin nykyisillä oikeistoaktivisteilla.

Saarikoski pelkistää koko asetelman taisteluksi vallasta. Haluaisin nähdä asian hieman monitahoisemmin kuin pelkkänä valtataisteluna. Tästä yritän kertoa seuraavassa tarkemmin.

Clintonin sukupolvi käytti Alinskyn luomia keinoja hyväkseen omassa taistelussaan. Hillary Clinton edusti juuri niitä tahoja, joista Richard Nixonin varapresidentti Spiro Agnew käytti ilmaisua ”kiilapäiset puoli-intellektuellit, jotka eivät osaa pysäköidä edes polkupyöräänsä oikein”. Siis inhottavaa sakkia. Mitä keinoja Alinsky sitten suositteli aikansa radikaaleille taisteltaessa Richard Nixonin ja Spiro Agnewn kaltaisia oikeisto-opportunisteja vastaan? Näitä olivat mm. vihollisen pakottaminen noudattamaan radikaalin hyväksi mieltämiä sääntöjä, vastustettavan kohteen rajaaminen sitä personalisoiden ja polarisoiden, vihollisen saaminen luulemaan, että sinulla on enemmän valtaa kuin onkaan, vihollisen tekeminen naurunalaiseksi, omien saaminen nauttimaan taktiikastasi ja niin edelleen. Suoraan sanoen epäilen, että Steve Bannon on myös lukenut alinskynsa ja jossain vaiheessa sovelsi oppeja Donald Trumpiin.

Nuoren Hillary Clintonin aikaiset radikaalit - Saarikosken mukaan - taistelivat pääsystä valtaan ja ajan mittaan siinä onnistuivatkin, mutta samalla unohtivat vasemmistolaiset oppinsa: sen sijaan että olisivat jakaneet rikkaiden rahat köyhille, he jakoivat ne keskenään. Kyynistä, pöyristyttävää äärimmilleen yksinkertaistavaa puhetta, sanoo meikäläinen ”kuusikymmentälukulainen”. Ok, mutta ei nyt kuitenkaan tyrmätä Saarikosken ajattelua heti kättelyssä. Ajatellaan konfutselaisesti: pahassa on jotain hyvää, hyvässä on myös jotain pahaa.

Kysymys ei ole pelkästään oikeistolaisesta NUORISOradikalismista, joka on alkanut lyödä väitettyä vasemmistohegemoniaa, jonka on oletettu päässeen valtaan. Meillä Suomessa keski-ikäinen Timo Soini on soveltanut oppia vanhoja vasemmistolaisia ja vihervasemmistolaisia puolueita vastaan saadakseen omat populistinsa valtaan. Soini on leimannut hegemonistiset ”kulttuurimarxilaiset” päävastustajikseen. Olen kirjoittanut eräässä aikaisemmassa blogissani tästä aiheesta mm. seuraavaa: ”Väitetyn kulttuurimarxilaisuuden eri haarat (monikulttuurisuus, ympäristöaktivismi, seksuaalivähemmistöt, aborttikysymys…..) voidaan aatteellisesti kytkeä paitsi vihreään liikkeeseen ja nykyvasemmistoon, niin myös liberaaleihin ja liberaaliin oikeistoon. Oikeisto-vasemmistoakseli pelkästään tuskin riittää erottamaan monivivahteisen liikkeen vastustajat kannattajista, vaikka vastustajat ovatkin hyvin usein oikeistolaisia. Tärkeä erottava tekijä on konservatiivisuus-liberaalius -akseli”.

Ja edelleen viittaan erääseen Timo Soinin plokiin:

Soini toteaa: ”Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, eikä se siitä miksikään muutu, vaikka kulttuurimarxistit kuinka mesoavat. Apunaan heillä on vanhan perinteen mukaan liberaalit hyödylliset idiootit, jotka eivät ymmärrä, kenen pussiin he lopulta pelaavat.” Hyvin tyypillistä. Karkeaa ja pilkallista oikeistokonservatiivista puhetta, jossa on aimo annos aidoksi tunnistamaani vallanhimoa.

::::::::::::::::::::

Saarikoskelaisen ajattelun mukaan kysymys on vain vallantavoittelusta, siis hegemonian tavoittelusta. En tähän aivan usko, kun en pidä itseäni kyynikkona. Ajatus, että kuusikymmenlukulaiset vain löivät rahoiksi opeillaan vartuttuaan aikuisiksi on liian paksua. Kyllä idealismista ja moraalisista periaatteista on vahvoja näyttöjä jäljellä. Me voimme verrata vaikka Trumpin kaltaista ambivalenttia ”köyhien ystävää” parhaisiin demokraattisiin voimiin Yhdysvalloissa tai vaikkapa Bernie Sandersin vasemmistolaisuuteen (jota muuten Saarikoski ei mainitse lainkaan). Minusta on kerta kaikkiaan mahdotonta ajatella, että Sanders olisi ajatellut - vallantavoittelun ohella – vain pääsevänsä käsiksi ”rahoihin”.

Yleensäkin kuva on monipuolisempi kuin mitä Saarikoski antaa ymmärtää. Ei kysymys ole pelkästään vaihtokaupasta, jossa oikeisto on omaksunut ulkoisesti vasemmistoradikaalin roolin ja päässyt niskan päälle. Juuri Bernie Sanders osoittaa, että ”uusvasemmistolainen” radikalismi on edelleen voimissaan, joskin tuskin suunnittelee vallankumousta vaan jonkinasteista versiota skandinaavisesta hyvinvointiyhteiskunnasta.

Ei vasemmistoradikalismi ole vaihtunut mihinkään, vaikka radikaali oikeistolainen hegemonia onkin nyt vahvoilla! Polarisoituminen sen sijaan on kasvanut ennen kuulumattomiin mittoihin. Yhdysvallat on jakautunut teräväreunaisesti.

Mitä on vasemmisto radikaaleimmassa muodossa tänään? Jos jätetään pieni anarkistinen ryhmä arvioinnin ulkopuolelle niin aktiivisimmat ”äärivasemmistolaiset” ovat motivoituneet äärioikeiston vastustamisesta. Vasemmistolainen aktivismi sisältyy sandersilaiseen maltilliseen liikkeeseen.

Oma lukunsa on sitten Vietnamin sodan kytkeytyminen 1960- ja 70-luvun radikalismiin. Aktivismia ja sotaa ei voida erottaa toisistaan. Nixonin ”suuri hiljainen enemmistö” oli voimissaan 1970-luvulla. Se ei suinkaan ollut alakynnessä nuorison edessä. Ei kuitenkaan juututa tähän.

Saarikosken ajattelun mukaan maallistumisesta, antirasismista, ekologisuudesta ja feminismistä on tullut uusia perusarvoja, joita vastaan seuraava sukupolvi hyökkää ”kuten ennen lyötiin kotia, kirkkoa ja isänmaata”. Periaatteessa aivan oikein ajateltu. Saarikoski rinnastaa vasemmistolaisten pyrkimykset rajata oikeistolaisten sananvapautta esim. Berkeleyn yliopistolla oikeiston pyrkimykseen hiljentää vasemmistolaiset mielenosoittajat 1960- ja 70-luvulla poliisin voimin. Näin radikaalivasemmistolaiset rikkovat omia pyhiä oikeusvaltioperiaatteitaan! Onko siis oikeistoradikalistinen kiihottaminen yliopistolla hyväksyttävä sananvapauden nimissä? Liikumme tosivaikeiden asioiden parissa. Oikeistoradikalismi (alt-right) kannattaa rasismia, valkoista nationalismia ja rauhanomaista etnistä puhdistusta ja jopa natsitervehdyksiä mielenosoituksissa. Ja meidän pitäisi samastaa tämä kaavamaisesti 1970-luvun radikaaliin sodanvastaisuuteen. Kysymys on todella arvoista, joita noudatamme. Yritän sanoa, että tässä ei voi olla kysymys ”tasapuolisuusperiaatteesta” siltä pohjalta, että kun oikeistolla on tämä mörkö niin vasemmistolla on vastaava….

Olenkohan pudonnut kärryilta? Vanha dinosaurus ei ymmärrä kyynistä tasapuolisuusajattelua, jossa rötöstelyn määrä on molemmilla puolilla vakio.

Yritän vielä: kysymys ei ole vastavuoroisuudesta oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden välillä. Onko siis maahanmuuttovastaisuus verrattavissa sandersilaiseen sosialismiin, joka on tosiasiassa skandinaavisen hyvinvointiyhteiskunnan tavoittelua?

Saska Saarikosken valitsemissa teemoissa on ajatusta. Vanhan veri alkaa kuohumaan.

3 kommenttia:

  1. Meidän ei tarvitsisi oikeastaan muutoin, kuin hiukan huvittuneina seurata aglosaksisen maailman pahenevaa sekasortoa,ellemme olisi itsekkin liukumassa samanlaiseen kultuurilliseen ja poliittiseen moodiin.
    Saksalaisen liberalismin mallin jäänteet onneksi on viellä maassamme viellä havaittavissa,eli vapauden edellytyksenä olevien välttämättömyyksien tunnustaminen.
    Aglosaksinen hegemonia on viimeaikoina kokenut kolhuja usealla eri sektorilla,yksi sektori on näiden omien yhteiskuntien laajeneva kyvyttömyys alkellisempaankaan yhteistyöhön. Locelaisen liberalismin perus prinsiippinä on yksilöiden autonomia jolle tunnusomaista on jokaisen yksilön oikeus ainoastaan omaan etuun ja pohjimmiltaan jokainen yksilö on toinen toiseleen ainoastaan kilpailija, vastustaja ja äärimmilään vihollinen,siinä on amerikan yhdysvatojen ogelmien
    perimmäinen filosofinen lähtökohta,sen ajattelutavan perisynti,josta ilmeisesti ei voi parantua.

    Veljeydenhegen ilmenemistä meilläkin ollaan monin eri tavoin estämässä,niin polittisessa keskustelussa,jopa lainsäädäntöä myöten,tarkoitan kilpalulainsäädäntöä, jota ollaan unionin kautta puskemista meillekin.
    Takaiskuja on tullut myös urheilumaailmassa,oikein tuomioistuimen päätöksellä venäläiset on vapautettu kilpailukielloista, vajanaisten todisteiden vuoksi.
    Kannataa muistaa Bill Clinttonin rooli meneilään olevan ajojahdin aloittajana,kun tämä hermostui ollesaan mukana menettämässä potkupallon arvokisoja öljyvaltiolle.

    Kansakuntamme tekisi viisaasti, jos luopuisi aglosaksisen maailman, väistämättä rappioon vievän polittisen kultuurin dessä lumoutumisesta ja ottaisi siihen suuntaan vastaavanlaisen asenteen kuin veli venäläiset ja saksalaiset ovat ottaneet,hieman vaivaantuneen,mutta avoimen huvittuneen,itsepähän sotkevat asiansa.

    VastaaPoista
  2. Juuri tänä päivänä 2.2.2018 voimme todistaa, että solidaarisuutta on vielä jäljellä. Emme ole siis vajonneet tilaan, jossa alkeellinenkaan yhteistyö ei onnistu.

    VastaaPoista
  3. Vasemmisto pyrkii hiljentämään esimerkiksi Berkeleyn yliopistolla hyvinkin asiallisia ja maltillisia oikeistolaisia, kuten esimerkiksi Ben Shapiroa, eli ei tarvitse olla edes mikään kansankiihottaja, jotta pyritään hiljentämään.

    VastaaPoista