keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Hitlerputsch - epäonnistuneen vallankaappauksen anatomia

Yhdysvaltalainen David King on kirjoittanut monellakin tapaa mielenkiintoisen kirjan ”Hitlerin oikeudenkäynti” (The Trial of Adolf Hitler, 2016), jonka on sujuvasti suomentanut Ilkka Rekiaro. Kirja muodostuu keskeisiltä osiltaan Hitlerin tunnetusta vuonna 1923 tapahtuneesta vallankaappausyrityksestä (suomeksi yleensä ”oluttupavallankaappaus” ja saksaksi Bierhalleputsch) ja sitä seuranneesta oikeudenkäynnistä.

Seuraavassa keskityn siihen, missä olosuhteissa kaappaus yleensäkin oli mahdollista, ja mitä se kertoo Hitlerin toiminnan luonteesta. Hitler löi läpi julkisuudessa tapahtumaketjun yhteydessä, mutta valtaan pääsyyn meni silti vielä 10 vuotta. Ehkäpä kirja antaa osviittoja tämän päivän fasististen liikkeiden olemuksesta ja muutoinkin oikeistolaisesta liikehdinnästä.

Tapahtumaympäristönä oli Münchenin kaupunki, joka oli aikoinaan ollut älymystön ja taiteiden ja muutoinkin korkeatasoisen kulttuuri tyyssija. Viimeistään sota sorrutti kaupungin ja sen maineen kulttuurikaupunkina.

Tähän ympäristöön tuli Hitler ensimmäisen kerran jo sodan aattona 24-vuotiaana taidemaalarina. Jo tuolloin kaupungin taantumisen merkit olivat osin nähtävissä. Kaksikymmentäluvun vaihteessa kaupungista tuli erilaisten poliittisten ja ideologisten suuntausten sekasortoinen taistelukenttä.

Valtaan nousivat sosialistit. Vallankumous tapahtui aluksi verettömästi. Idealismi kukki. Tarkoitus oli tehdä Münchenistä valon kaupunki. Bolsevikit riisuivat poliisit ja siviilit aseista. Lopulta ”verettömässä kumouksessa ” tapahtui myös veritöitä.

Baijerilainen utopia jäi toteutumatta. Sodan raskas varjo leimasi heiveröisiä pyrkimyksiä nostaa kaupunki kukoistukseen. Seurasi oikeistolainen vastareaktio. Valtaan nousivat puoliviralliset vapaaehtoisjoukot, Freikorpsit.

Maaliskuussa 1920 vallan kaappasi Gustav von Kahr. Hän toivotti äärioikeistolaiset tervetulleeksi kaupunkiin. Organisoitiin kansanmiliisi, jonka vahvuus ylitti 100 000 miestä. Nyt reagoi ensimmäisen maailmansodan voittajavaltio Ranska: miliisi hajotettiin ja von Kahr erosi. Samaan aikaan synyi radikaalijoukkoja kuten kansallissosialistiset SA-joukot……Kun Saksan kriisi paheni vuonna 1923, kutsui Baijerin hallitus von Kahrin uudelleen peräsimeen diktatorisin oikeuksin.

Tässä sekavassa tilanteessa postikorteista jäljennettyjä piirustuksiaan kaupitellut 34 vuotias Hitler löysi pitkään sisällään vallinneille ahdistuksille purkautumisväylän. Elettiin marraskuuta 1923. Hitlerin vaikutuskanavana oli kansallissosialistien äänenkannattaja Völkischer Beobachter, jonka hinta kertoi jotain Saksan suurista vaikeuksista. Irtonumeron hinta oli nimittäin 8.11. 1923 viisi miljardia markkaa (kilpaileva sosialistien lehti maksoi kahdeksan miljardia markkaa). Elettiin hyperinflaation huippuaikoja. Saksa oli ajautunut ja se oli ajettu ympärysvaltojen toimesta konkurssitilaan.

Vallankumouksen käynnistyspaikaksi valikoitui Bürgerbräun oluthalli Münchenissa. Von Kahr järjesti – Hitlerin suunnitelmista tietämättä - puoluetilaisuuden sopivasti 8.11.1923. Hitlerin avustajat agitoivat paikalle väkeä – myös Münchenin hallinnon johtajia ja muita VIP-henkilöitä – mutta koollekutsun tarkoitus salattiin. Paikkaan ahtautui 3000 pääosin oikeistolaista baijerilaista. Porukasta huokui juutalaisvastainen henki.

Gustav von Kahr oli paikalla ja oikeastaan hänen paperista luetusta vaatimattomasta puheenvuorostaan kaikki alkoi. Hitler kysyi ivallisesti ”Ymmärtääkö kukaan, mistä von Kahr puhuu?” Se oli merkki: tarkoitus ei ollut tulla paikalle löpisemään rutiinimaisesti punaisesta vaarasta, vaan käynnistää vallankaappaus – aluksi Münchenissa, sitten muualla Saksassa.

Hitlerin puoli vuotta aiemmin perustettu iskujoukko oli hallin ulkopuolella varustettuna konepistoolein ja käsikranaatein. Paikalla oli myös Herman Göring SA-joukkoineen, joka oli täynnä (kapakka)tappelijoita. Nämä joukot piirittivät hallin ja ajoivat virallisen vallan poliisit tiehensä.

Lennokkaasti mutta ilmeisen totuudenmukaisesti King kuvaa Hitlerin työntymistä ihmismassan eturiviin. Hitler: ”Kansallinen vallankumous on alkanut!” Kukaan ei voinut poistua piiritetystä hallista. ”Baijerin ja Berliinin hallitukset on syösty vallasta”, jatkoi Hitler optimistisesti.

Tässä vaiheessa Baijerin johtokolmikko (triumviraatti), von Kahr (valtionkomissaari), Otto von Lossow (armeijan kenraali) ja Hans von Seisser (valtionpoliisin päällikkö), ohjattiin sivuhuoneeseen ja pidettiin siellä panttivankina. Varsinainen haaste oli saada vangitut johtajat vaihtamaan puolta: heidät haluttiin vallankumouksen taakse hoitamaan normaaleja tehtäviään! Hitaasti edenneen taivutteluyrityksen aikana saliin ahtautunut suuri yleisö alkoi käydä levottomaksi: tuleeko tästä mitään?!

King kuvaa eloisasti äärimmilleen jännittynyttä ilmapiiriä kirjassaan. Hitlerin problematiikan hän esittelee seuraavasti: Hitler joutui operoimaan kahdella suunnalla: painostamaan sivuhuoneen vangittuja puolelleen ja huolehtimaan, että ”suuren salin” väenpaljous yhtyi hänen vaatimuksiinsa. Lämmitettyään yleisöä puheillaan hän huusi: ”Saanko sanoa heille (vangituille), että te asetutte heidän puolelleen?” Hitler sai myrskyisät aplodit ja ne kuuluivat sivuhuoneeseenkin. Hitler (vangituille): ”Kuulitteko suosionosoitukset salista?”

Alkoi kuulua Heil Hitler -huutoja….. Kuultiin lupaus uuden hallituksen nimeämisestä…..

Tapahtumapaikalle käytiin hakemassa ensimmäisen maailmansodan johtava kenraali Erich Ludendorff, joka oli mukana kaappauksessa, vaikka antoikin kuvan, että oli ulkopuolinen. Hänen taivuttelutaitojaan tarvittiin, jotta neuvotteluissa päästiin suotuisaan tulokseen. Johtokolmikko taipui kohtaloonsa enemmän tai vähemmän pakosta.

Vallankaappauksia pantiin toimeksi useissa muissakin pisteissä kaupungilla. Hitler näytti aluksi olevan vahvoilla. Sitten kaupungilta kuului epämiellyttävä uutisia. Kumouksen eteneminen kohtasi ongelmia – Hitler poistui Bürgerbräun hallista selvittämään asiaa. Se oli virhe. Sillä aikaa pyhät valat vannonut Baijerin hallinnon avainkolmikko oli päästetty – tyhmää kyllä - vapaaksi ja käänsi nopeasti selkänsä kumoukselle.

Pian paljastui, että näennäisestä mahtavuudestaan huolimatta kapinallisten joukot olivat voimattomia kun hallinnon iso koneisto pantiin liikkeelle. Mutta isoa kiusaa hitleriläiset pääsivät tekemään. Hallinto otti ripeästi haltuunsa viestintäkeskukset, vaikka kaikista henkilöistä ei voinut sanoa olivatko he kumousyrityksen puolesta vai vastaan.

Berliinin hallinto sai hälytyksen ja ryhtyi tarpeellisiin ennalta ehkäiseviin toimiin. Armeija pystyi laillisen hallinnon puolella.

Vallankaappausyrityksen viimeistä edellinen näytös näyteltiin Bürgerbräun oluthallissa, jonne Hitler ja Ludendorff lähimpineen olivat palanneet kaupungilta melko toivottomissa tunnelmissa.

Joku ehdotti, että koko joukko lähtisi mielenosoituksellisesti marssimaan kaduille. Niin tehtiin ja mukaan liittyi vallankumouksen kannattajia matkan varrelta. Ensimmäisen poliisiryhmittymän joukot riisuivat aseista, mutta toisen kohdatessaan käynnistyi ampuminen puolin ja toisin. Seurasi verilöyly, jossa kapinallisilla ei ollut mitään mahdollisuuksia menestyä. Kaikkiaan kuoli 20 henkilöä, joukossa neljä poliisia.

Hitler onnistui pakenemaan, mutta pian kätensä loukannut natsijohtaja antautui eräässä yksityisasunnossa. Hän selvisi rikokseen verrattuna lievällä tuomiolla – viisi vuotta – päästen sitä paitsi ehdonalaiseen jo puolen vuoden kuluttua. Hitler käytti oikeuden puheenjohtajan suopeutta hyväkseen ja propagoi tuttuja teemojaan, joita lehdet kotimaassa ja ulkomailla auliisti levittivät. Eniten hänen puolustuspuheillaan oli kuitenkin merkitystä potentiaalisille kannattajille.

Ryhdikäs oikeudenkäyttö olisi voinut johtaa Hitlerin hautautumiseen historian hämäriin. Kävi toisin. David Kingin sanoin: ”tämä….. kieroutuneen oikeudenkäytön tapaus pohjusti tietä Kolmannelle valtakunnalle ja salli Adolf Hitlerin sälyttää ihmiskunnalle sanoinkuvaamattomat kärsimykset”.

Kingin kirja käsittelee yksityiskohtaisesti Hitlerin oikeudenkäynnin kulun ja Mein Kampfin valmistelun vankeusaikana. Jätän nämä asiat toiseen kertaan.

:::::::::::::::::::::::::::

Mikä tähän kaikkeen johti? Syitä on monia. Versaillesin kostorauha pani Saksan taloudellisesti polvilleen. Tammikuussa 1923 Saksa oli jäänyt sotakorvausten maksamisessa toivottomasti jälkeen aikataulusta. Yhdellä dollarilla sai lähes 18 000 Saksan markkaa. Se oli vasta alkua. Joulukuussa 1923 yhdellä dollarilla sai 6,7 biljoonaa markkaa.

Syksyyn 1923 mennessä sodan jälkeinen yhteiskunnallinen järkytys Saksassa oli kasvanut räjähdyspisteeseen. Sodassa oli kärsitty valtava tappio: kaksi miljoonaa kaatunutta, viisi miljoonaa haavoittunutta. Noin 750 000 saksalaista kuoli aliravitsemukseen. Päälle tulivat maan raunioituminen ja sekavat poliittiset olot. Monien järkytykseksi Saksa oli yhtäkkiä tasavalta, mutta samalla milteipä anarkia.

Suurin osa Hitlerin kannattajista oli tavalla tai toisella kostonhimoisia, jota Hitler ruokki puhujanlahjoillaan. Kannattajat tarvitsivat samaistuskohteen ajatuksilleen ja löysivät Hitleristä vastinpohjan.

Hitlerin psyykestä on tehty lukemattomia analyyseja, joita King ei ota tehtäväkseen eritellä. Hän kertoo vuosien 1923-24 vaiheet Hitlerin elämästä tarkasti nykylähteistön valossa ja selviytyy hienosti tehtävästään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti