Timo Soinin suuri rooli

”Enpä olisi uskonut otsikoivani blogikirjoitusta tällä tavalla. En tiedä, mitä Timo Soini tulevalta odottaa, mutta juuri nyt tuntuu hämmentävältä seurata poliittisen instituution nimeltä ”Soini” sortumista. Hämmentävää on, että muodollisen aseman kadotessa myös vaikutusvalta näyttää pyyhkiytyvän pois.

Vai jatkaako hän jonkinlaisena harmaana eminenssinä taustalla? En usko, hän siirtynee johonkin kansainväliseen tehtävään pois Suomen pienissä piireissä pyörimisestä.”

Kirjoitin tuon edellä olevan luonnoksen blogikirjoituksen avauskappaleeksi 12.6.2017, heti persujen puoluekokouksen välittömissä jälkitunnelmissa. Nyt tapahtumat ovat pyyhkäisseet tieltään nuo lauseet. Soini oli mukana siinä ryhmässä, joka irtautui perussuomalaisista omaksi eduskuntaryhmäkseen. Mikä hänen roolinsa oli uuden ryhmän perustamisessa? Sitä en tätä kirjoitettaessa tiedä. Joka tapauksessa mies säilyy ulkoministerinä, joten poliittisia muistosanoja pitää myöhentää.

Ilma on täynnä syytöksiä ja vastasyytöksiä: halla-aholaiset tekivät vallankaappauksen valintakokouksessa, jossa oli ”ulkopuolisia” mukana. Puolueen vanha establishmentti (nyt ”Uusi vaihtoehto”) suunnitteli tapahtunutta ”vastavallankaappausta” jo persujen kokousta edeltävällä viikolla varmuuden vuoksi. Tyypillistä syyttelyä, jossa vastapuoli syyllistetään ja itse yritetään puhdistautua kaikilta syytöksiltä. Huonoa omaatuntoa on nyt liikkeellä….

Vasta aika paljastaa, mitä kokouksessa tai välittömästi sen jälkeen tapahtui, jos sittenkään. Näyttää siltä, että kun kokoukseen pääsi sisään kuka tahansa jäsenmaksun maksanut, mahdollisti se ääriaineksen junttaporukan sisäänpääsyn ilman, että asiaan liittyi johdon (johtajien) suunnittelua.

Nyt meillä on siis kaksi maahanmuuttovastaista puoluetta yhden sijasta. Molemmat ovat myös EU-integraatiovastaisia, mutta toisen suu on tukittu betoniin valetulla ”hallitusohjelmalla”. Kukaan ei näytä kysyvän, kuinka moni suomalainen oikeastaan haluaa tiivistyvää EU-integraatiota. ”Oikeassa olijat” (integraation kannattajat) ovat nyt ikään kuin oletuksena ja vastustajat ovat vastarannankiiskejä.

::::::::::::::::::

Timo Soini on Veikko Vennamon ja SMP:n lapsi. Sen hän vahvisti jälleen kerran puoluejohtajan väsähtäneessä jäähyväispuheessaan. Viikonlopun jälkeen näytti siltä, että vennamolaisuus on taakse jäänyttä elämää ja sen korvaisi oikeistoradikaali populistipuolue. Vennamon populismi nousi unohdetun kansan joutumisesta hyvinvoinnin marginaaliin. Mitään vasemmistolaista tässä ei kuitenkaan ollut. Yhtä paljon kysymys oli kekkosvihasta. Vennamo tunsi itsensä syrjäytetyksi silloisen (1950-luku) maalaisliiton johtajavalinnoissa ja käynnisti leppymättömän luonteensa mukaisesti ikuisen taistelun Kekkosen Suomea ja Helsingin herroja vastaan (nyt puhuttaisiin eliitistä).

Tosiasiassa Soinikin irtosi nykyhallituksen jossakin vaiheessa vennamolaisuudesta. Hänestä tuli maisterisherra, joka teki itsensä tykö maailman mahtajien kanssa. Donald Trump oli yksi hänen häveliäästi peittelemistään roolimalleista.

Juuri nyt tuntuu siltä, että Timo Soinin rooli perussuomalaisten hallituksessa pysymisessä (2015-2017) oli vielä suurempi, kuin miltä se vielä jokin aika sitten näytti. Hän oli melko valtoimena riehuneen populistiporukan aisoissa pitäjä. Samalla hän pelimiehenä kiristi hallituskumppaniensa hermoja puolueensa vaatimuksilla. Soinille hallituskausi oli melkoista nuoralla kävelyä varsinkin alkuosaltaan. Soini pelasti itsensä väljemmille vesille ulkoministerin tehtävien avulla, joihin hän tykästyi. Kai se on niin, että jossakin vaiheessa mahtava poliittinen ura muuttuu hengissäselviytymiskamppailuksi! Samalla Soini ärsytti monia puolueen jäseniä, jotka katsoivat hänen irtautuneen puolueen käytännön johtamisesta. Halla-ahon valinta näytti olevan seurausta halusta maksaa potut pottuina ja järjestää johto uusiksi.

Kaikki se EU-vastaisuus ja maahanmuuttokielteisyys, joka kätkeytyi Soinin leveän selän taakse purkautui puoluekokouksessa ilmoille. Tilaisuudessa oli jopa kostonhalua: vihdoin herrahissiin viehtynyt Soini ja soinilaiset saatiin sivuun ja joukkojen todellinen mielipide pääsi esille: kyllä peruskannattajat tietää! Tässä oli jotain siitä alkuvoimasta, joka vallitsi Soinin aloittaessa poliittisen nousunsa.

Ennen kuin persujen hajoaminen tapahtui näytti syntyvän kiista siitä, kumpi oli enemmän hallitusohjelman kannalla, kokoomus ja keskusta vai perussuomalaiset. Samasta tekstistä voi vetää eri tulkinnat. Oli nähtävissä, että kiistat kumuloituisivat lähitulevaisuudessa ja johtaisivat lopulta hallituskriisiin. Keskusta ja kokoomus päättivät toimia heti, kun tilaisuus sali.

Politiikan logiikka johti persujen hajaannukseen ilman, että kukaan mestaroi taustalla. Jälkikäteen kyllä voi ilmetä henkilö tai henkilöitä, jotka ilmoittavat, että ”minä sen tein”. Salaliitot ovat rakastetuimpia liittoja.

Presidentin nihkeys perussuomalaisten hallitushaluihin katkeroitti puolueen kannattajat. He ehtivät jo julistaa sydämistyneenä Kekkosen ajan palanneeksi. Ei nyt ihan siitä ollut kysymys. Kekkosen aikana oli kysymys ulkovallan painostuksesta, nyt ollaan puhtaasti sisäpoliittisessa tilanteessa, jossa ”arvopohjat” eivät kohtaa.

Hesari otsakoi persujen puheenjohtajavalintojen jälkeen, että ”Nuori polvi otti vallan ja vie puolueen kohti eurooppalaista laitaoikeistoa”. No, laitaoikeisto on oikein, mutta nuoruus on suhteellinen käsite: Jussi Halla-aho (46 v.), Laura Huhtasaari (38 v.), Juho Eerola (42 v.), Teuvo Hakkarainen, (57 v.). ottivat vallan keski-ikäisten käsiin.

On totta, että tutkimustuloksissa nuoret ikäluokat ovat myötämielisempiä johtajakeskeisille ja autoritäärisille järjestelmille kuin vanhemmat ikäluokat, mutta toisaalta – kuten olen monta kertaa maininnut – on myös toisenlaisia trendejä: nuoret ovat nähneet demokratian ja hyvinvointivaltion edut.

On vaikea sanoa, mihin tynkäpersujen ja ”Uusi vaihtoehto” -ryhmän kannatus nousee. Oletettavaa on, että puolueiden yhteinen kannatus ylittää persujen aiemmat galluplukemat. Sille löytyy peruste, jos Soinin vanhat – turhautuneet - gallupeissa ja vaaleissa nukkumaan jääneet kannattajat heräävät painamaan vihreää nappia.

Monissa Euroopan viime aikaisissa vaaleissa ja gallupeissa ovat kertautuneet populistien kärsimät tappiot. Ruotsidemokraatit muodostaa poikkeuksen, mutta onko heidänkään kannatuksensa pysyvää? Sosiaalidemokraatit ovat Ruotsissa yllättävän vahvoja. Ruotsidemokraatit jakavat lähinnä porvariston ääniä. Poiketaanko meillä taas trendistä?

On oletettavissa, että perussuomalaisessa populismissa on jatkossa voimistuva nationalistinen sävy: Suomi ensin! Puolueen on erotuttava Uusi vaihtoehto -ryhmästä, joka radikalisoinee puolueen, koska kilpailija on tosiasiassa samoilla markkinoilla - kiviriippanaan liberaali hallitusohjelma! Alkaa taistelu uskottavuudesta kannattajien keskuudessa, koska poliittisesti ja ideologisesti kysymys on ollut alun perin hyvin pitkälle homogeenisestä ryhmästä.

Liberaalien ja konservatiivien vastakkainasettelu koko politiikan kentän tasolla on nyt korostuneempaa kuin pitkään aikaan. On pohdittu, miten tapahtunut vaikuttaa paikallistasolla persujen voimasuhteisiin, mutta minusta näyttää että hajautuminen on pikemminkin alkanut paikallistasolla viime vuosien aikana: monet persujen valtuustoryhmät ovat hajonneet mikä mistäkin syystä.

Mitä uutta kaikesta tästä jää? Ainakin se, että kriisi on nostanut huipulle lupaavia nimiä: Simon Elo, Tiina Elovaara, Laura Huhtasaari…. Vanhat valtarakenteet horjuvat: politiikan kentälle on syntynyt ahtauma, joka näkyy jollakin tavalla. Ainakin sosiaalidemokraattien on vahvasti pohdittava vasemmistoliberaalia versiota macronilaisesta liberaalidemokratiasta.

Timo Soinin suuri rooli? Kysymys on hänen – alun perin - vennamolaisen luomuksensa hajoamisesta. Hänen henkensä vaikuttaa taustalla, vaikka hän kuinka kiistää roolinsa. Jostakin syystä minulle tulee mieleen Väinö Tannerin rooli sosiaalidemokraattien hajoamisessa 1950-luvun lopulla. Mannerlaatat liikkuvat eminenssin mukaan, vaikka itse päähahmo on jo osin sivuraiteella. Soini on ikään kuin ammattiministeri hyvin poliittisessa hallituksessa.