sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Valemedia vs. demokratian itsepuolustus

Helsingin Sanomat uutisoi laajassa jutussa makedonialaisessa pikkukaupungissa tehdyistä valeuutissivuista. Kysymys on periaatteessa isosta asiasta, sillä internetaikana missä tahansa maailman kolkassa tehdyt sivut vaikuttavat kaikkialla maailmassa. Tietysti tarvitaan asetelma, joka kiinnostaa. Tällaiseksi valikoitui Yhdysvaltain presidentinvaalikampanja, jossa oli etukäteen tiedossa raivokkaaksi arvioitu kaksintaistelu. Tavoitteena makedonialaisilla oli valeuutisten levittäminen toisesta osapuolesta. Tällaisten uutisten kysynnälle tarvitaan erityinen sosiaalinen tilaus. Nyt se oli Trumpin ja Clintonin vihasuhde, jossa valeuutisbisnes onnistui juuri sen takia, että halukkailla lukijoilla oli tahtotila asettua Trumpin puolelle. Niinpä valesivut oli suunnattu Clintonia vastaan.

Tuotettiin siis mitä karkeimpia valheita presidenttiehdokas Hillary Clintonista. Olisiko myönteisten uutisten tuottaminen Clintonista onnistunut kaupallisesti. Ei olisi, sillä niille ei ollut – kokeilun jälkeen – kysyntää. Koko prosessi perustui siihen, että kohderyhmänä valhepropagandalle olivat sokeasti Trumpin taakse asettuneita ihmisiä, jotka klikkauksillaan tuottivat mainosten kautta rahaa sivujen tuottajille. Mitä räikeämpiä valheita, sitä enemmän katsojia, ja sitä enemmän rahaa sivuja tuottaville nuorille.

Epäilen siis, että likaista valhekampanjaa ei voi perustaa sattumanvaraisesti ilman valmiina olevaa vihasuhdetta. Tämän varaan sitten rakennetaan sivut. Sivut perustuvat olemassa olevan kaunan tai inhon vahvistamiselle.

Keksintö ei ole uusi, sillä Yhdysvalloissa on tällaisten sivujen ylläpitäjiä runsaasti. Yksi näistä on Infowars-valemediasivustollaan huiman suosion kerännyt Alex Jones. Infowarsilla on 75 miljoonaa sivulatausta kuukaudessa. Trump seuraa näitä sivuja ja on käyttänyt niitä hyväkseen kampanjassa levittäen perättömiä tietoja Hillary Clintonista. Viimeksi Trump väitti – Infowarsin valetietoihin perustaen - että miljoonat henkilöt olivat äänestäneet laittomasti Clintonia vaaleissa. Tämä oli vastaisku äänten uudelleenlaskennalle joissakin vaa´ankieliosavaltioissa. Trump kaivaa esille valhemedian heti, kun tuntee asemansa uhatuksi. Infowarsin kaltaiset pöyristyttävät sivut heittävät varjon koko vaalien lopputuloksen ylle.

Myös Suomessa on valemedian edustajia, joiden aineisto on keskittynyt pääosin maahanmuuton vastaiseen valeuutisointiin. Onneksi ihmiset ovat heränneet uutistuotannon valheellisuuteen ja osaavat jo jossain määrin eritellä aineistoa. Ongelmana ovat Trumpin itsepintaisten kannattajien kaltaiset ihmiset, jotka kieltäytyvät vastaanottamasta oman näkemyksensä kyseenalaistavaa viestiä.

Missä tahansa yhteiskunnallisessa keskusteluketjussa voi olla siellä täällä valhemedian viestejä. Tämä pilaa monet ketjut, koska osa keskustelijoista kuitenkin yrittää tavoitella objektiivisuutta. Omalta osaltani voin sanoa, että kiinnostus keskusteluketjuihin on romahtanut, jos se koskaan on kovin korkealla ollutkaan.

Demokratiaa koetellaan nyt todella rajusti. Autoritääriset populistiset hallinnot ovat ”vallanneet” Unkarin, Puolan Turkin ja Venäjän ja uhkaavat parhaillaan kaapata Itävallan. Ranska ja Italia ovat myös jonkinasteisessa vaarassa. Edustuksellinen liberaali demokratia on suurten haasteiden edessä. Tuntuu siltä että vallitsee varsinainen populistisen autoritäärisyyden vyöry, jota ei hevillä pystytä pysäyttämään.

Toisen maailmansodan jälkeinen liberaalin demokratian voittokulku on pysähtynyt. Tosin on syytä muistaa, että kovin iso ”demokratian kerho” ei alunpitäenkään ollut. On melkoinen pettymys, että osa suuri osa vaivalla Neuvostoliiton etupiiristä irronneista Itä-Euroopan maista on altistunut autoritäärisyyden houkutuksille. Liberaali demokratia säilyi niissä lupauksena vain hetken aikaa. Maailmansotien välisen ajan diktatuureista toisen maailmansodan jälkeisten kansandemokratioiden kautta loogiseen jatkumoon eli nykyajan autoritäärisiin hallintoihin on vain lyhyt matka.

Syitä voidaan etsiä Euroopan heikentyneestä asemasta globaalissa kilpailussa, teknologian nopeasta kehityksestä ja maahanmuuton tuottamista ongelmista. Populisteilla on paljon hedelmällistä maaperää lyödä itsensä läpi demokratian hyvin säädellyssä viidakossa. Yksinkertaiset ratkaisut monimutkaisiin ongelmiin ovat tie menetykseen.

Sosiaalinen media ja populismi ovat löytäneet toisensa ja tiedonvälityksen helppous plus siihen perustuva ansaintalogiikka ovat nopeasti iskeneet haasteita vanhoille demokratioille, joihin nämä eivät ole olleet valmistautuneita. Demokratiaa vastaan käytetään keinoja, joiden luultiin olevan sen itsensä vahvuus (”sananvapaus”). Erilaiset faktantarkistajat tekevät hyvää työtä, mutta ne eivät viime kädessä tehoa sellaisiin ihmisiin, jotka haluavat uskoa epätosiin tarinoihin. On ilmeisen kiehtovaa viihdyttää itseään salaliitoilla ja oman kansan ylemmyydellä.

Huomasin eräässä tilaisuudessa täällä Suomessa, kuinka läsnäolijoiden puheisiin oli tarttunut Trumpin valhekampanjan propagandaa. Sitä ei tunnuttu asetettavan kyseenalaiseksi. Emme ole siis näiden valhemedioiden ulottumattomissa. Hämmentävää on, että sinänsä harkitsevat ja järkevän oloiset ihmiset sortuvat valhemedioiden vietäväksi.

Mutta yhdestä asiasta olen varma: kenestäkään ei voida tehdä valhekampanjan uhria, vaan vastaanottopuolella olevien tuntosarvien pitää olla vastaanottavaisessa kunnossa.

Liberaaleissa demokratioissa pelätään Venäjän trolleja, mutta eikö vaara uhkaa pikemminkin omien demokratioidemme sisällä? Eikö meidän tulisi terästäytyä omia demokratian sisällä toimivia ”trollejamme” vastaan? Samasta kulttuuripiiristä nousseiden harhautukset saattavat tehota paremmin kuin vieraasta kulttuurista tuleva vaikuttamisyritys. Helsingin Sanomat uutisoi 2.12.2016 isoin otsakkein (”Näin Venäjä mustamaalasi Clintonia”), kuinka Venäjä sekaantui Yhdysvaltain vaaleihin Clintonia mustamaalaten. En kiistä, mutta kirjoitus antoi täysin yksipuolisen kuvan valemedioista ja poliittisesta vaikuttamisesta unohtaen republikaaneja lähellä olevien tahojen leimauskampanjan.

Sisältäpäin tuleva vastuuntunnoton demokratian ”sekoittamispeli” (makedonialaiset puhuivat nimenomaan pelistä) voi muodostua jatkossa yhä tuhoisammaksi taudiksi kansanvallan perustuksissa. Tarvitaan siis ponnekasta työskentelyä demokratian itsepuolustukseksi. Demokratian suuri haavoittuvuus on, että avoimuudessaan ja hyvässä uskossaan se tarjoaa hyväksikäyttäjille välistävetomahdollisuuksia.

Otollinen tilanne valemedioille on syntynyt, kun läntisissä maissa on nykyisin runsaasti tulonjaossa tappiolle jääneitä ryhmiä. Kapitalistinen unelma on synnyttänyt odotuksia, joihin monet kansanryhmät ovat pettyneet. Olisi välttämätöntä tasata onnistumisen kokemuksia eri kansalaispiirien välillä. Verotus on perinteinen, mutta nykyisin vähemmän suosittu keino, koska liikkumavaraa on jo käytetty olemassa olevassa ahdinkotilanteessa.

On valitettavaa, että perinteinen media on joissakin tapauksissa altistunut valemedian informaatiolle, Vaaditaan entistä tiukempaa uutisoinnin laaduntarkistusta. Esim. edellä mainittu Trumpin toteama laittomien maahanmuuttajien laiton äänestäminen toistettiin Ylessä.

Syvenevä polarisaatio jakaa kansalaisia sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa monin tavoin. Asetelma on sellainen, että populistit asettuvat vanhoja hegemonioita vastaan, joita voivat edustaa esim. poliittinen eliitti tai ”valtamedia”. Populistit ovat aukoneet uraa vanhojen hegemonioiden syyllistämiseksi kaikesta pahasta ja tätä avattua uraa pitkin valemedia etenee käyttäen hyväksi vanhan vallan epäsuosiota.

Ehkä valemediat oppivat jatkossa syöttämään perinteiselle medialle lähellä totuutta olevia viestejä, eräänlaista muunneltua totuutta, ilman että kontrolli pysäyttää valheen lennosta. Tässäpä haastetta kerrakseen.

Pääsikö Trump valheella presidentiksi? Kysymys ei ole retorinen, vaan vakavasti esitetty. Äänimäärien erot olivat lopulta pienet monissa vaa´ankieliosavaltioissa. Mielessä käy kauhukuva, että demokratian perustaa onnistutaan vaurioittamaan.

1 kommentti:

  1. Tärkein syy räyhähenkien esiin pääsylle on liberlistisen kaitalismin tuottama kilpailu yhteiskunta, kun jokaiseen työpaikaan kulloinkin valitaan vain yksi ,siis sopivin se samalla tuotaa valtavan itsensä luusereiksi kokevan populaation, joka hankkiesaan itsekunnioitusta on sopivaa ainesta viekkaiden populistien valtapyrkimysten raakaineeksi.
    Imisen häpäisy ja nöyryttäminen on liberaalisen kapitalismin rakenteisiin muurattu,samaa häpäisyä on hyväntekeväisyys kokonaisuudesaan, saajien pitäisi leikkiä kiitollista, vaikka katkeruus sielussa kuinka myllertäisi, olen nähnyt tuon varsin läheltä.

    Kaiken kukkuraksi nykyisen yrittäjyys hekumoinnin aikana mitä epämääräisemmät ja jopa tuhoisat,haiitalliset toiminnat yleistyy,esimerkiksi maaseudun vanhuksia huijataan turhilla viemäri ja vesijohto remonteilla, heitä pelitelaan muka direktiivin kiristymisellä,taauksia on sadoittain.
    Myös puhelinmyyntiä pitäisin vastenmielisenä ilmiönä, moraali takaisin politiikan ja yhteiskunnan ytimee, siihen en valitettavasti Trumpin ja muiden huijareiden edes pyrkivän,varsinainen arvokonservatiivinen kumous on vasta tulossa.

    VastaaPoista