Tunnettu sotahistorioitsija Robert Brantberg on kirjoittanut Suomen sodan tarinan yhden sen keskeisen sotilaan, ruotsalaisen upseerin Johan August Sandelsin sotakokemuksen kautta. Kirjan nimi on ”Sandels. Sotamarsalkka ja suurmies”. Jokainen suomalainen tietää Sandelsin Runebergin runojen kautta, mutta kuka oikeasti tuntee Sandelsin? Useimmille hän on pelkkä etunimetön sotasankari. Sandels oli värikäs persoona ja kiistämätön sotilaallinen lahjakkuus muutenkin kuin Runebergin runoissa. Yhdessä Georg Carl von Döbelnin kanssa he olivat Suomen sodan etevimmät sodanjohtajat. Heidän esimiehistään jää paljon ristiriitaisempi kuva.
Kirja alkaa ”taktisesti” - kronologiasta poiketen - sodan yhdellä komeimmista voitoista, kun Sandels pysäytti venäläiset sodan loppuvaiheessa lokakuussa 1808 Iisalmen Koljonvirralla. Sandels johdatti venäläiset ansaan ja taistelun kulminaatiopisteeksi nousi Koljonvirran yli johtanut 120 metrin pituinen silta, johon kertyi kiivaan tykki- ja kivääritulen seurauksena röykkiöiittäin haavoittuneita ja kuolleita, yhtenä heistä Runebergin osin fiktiivinen sankarihahmo Sven Dufva.
Koljonvirta ei ollut mikään suuren luokan sotatapahtuma, ruotsalaisten tappiot olivat 300 kaatunutta. Venäjä menetti 800 miestä kaatuneina tai vangiksi joutuneina, mukaan lukien venäläisten puolelta taistelua johtanut ruhtinas Dolgorukov. Kuitenkin näillä tappioluvuilla taistelu oli yksi Suomen sodan verisimmistä. Yhteenotto päättyi aselepoon, jonka Sandels käytännössä saneli 36 tunnin pituiseksi, ”että saamme haavoittuneet ja kuolleet pois taistelukentältä”. Sodan luonnetta kuvaa, että Ruotsi ei pystynyt hyödyntämään hyökkäyksellisesti Koljonvirralla saatua etuaan, vaan päinvastoin Sandels irtautui ja vetäytyi kohti pohjoista. Sandels - Koljonvirran aikaan eversti – ei ollut mikään miestensä tapattaja, vaan vastuullinen komentaja, joka joutui sopeutumaan tappiollisen sodan myötä rooliinsa vetäytyvänä sankarina.
Sandels osallistui Suomen sodan aikana lukuisiin taisteluihin, joista Brantberg kertoo yksityiskohtaisesti. En niitä käy tässä läpi, mutta erääseen yksityiskohtaan haluan kiinnittää huomiota. Vaikka joissakin tapauksissa rivimiehet sortuivat vihollisen raakalaismaiseen kohteluun, oli sodan johto molemmin puolin yleväkäytöksistä toista osapuolta kohtaan. Ei puhettakaan ison tai pikkuvihan kaltaisista julmuuksista. Taistelujen välillä juhlittiin ja kohoteltiin maljoja vihollisten kesken ja sitten taas taisteltiin! Sandels kuvataan paitsi loistavaksi sotilaaksi myös sankarilliseksi juhlijaksi, joka kirjoitti helliä kirjeitä rakastetulleen. Sodan herrasmiesluonne oli toki vain pintaa, sillä haavoittuneiden kohtalo oli julma.
Eri puolilla Etelä- ja Keski-Suomea käydyt taistelut johtivat pikkuhiljaa sotatapahtumat kohti Oulua ja lopullista tappiota. Ruotsin selvästi epätasapainoinen ja todellisuudentajun puutteesta kärsinyt kuningas Kustaa IV Aadolf ei tarjonnut todellista vastusta Aleksanteri I:lle.
Sota päättyi nöyryyttävästi ruotsalaisten joutuessa päästämään venäläiset emämaan alueelle. Ruotsin maaperällä käydyt taistelut eivät muuttaneet sodan luonnetta. Seurasi valtataistelu Ruotsin johdossa, johon sankarimme ei henkilökohtaisesti osallistunut. Kuningas vangittiin ja joutui lähtemään maanpakoon jouluaattona 1809.
Haminan rauhassa 17.9. 1809 Suomi oli luovutettava Venäjälle. Sekavien vaiheiden jälkeen Ruotsin kuninkaaksi tuli Kaarle XIII, joka oli heikko hallitsija. Todellista valtaa käytti kruununprinssi Bernadotte, josta leivottiin Kaarlen kuoltua kuningas vuonna 1818. Hän oli Napoleonin marsalkka, alkuperäiseltä nimeltään Jean-Baptiste Jules Bernadotte. Kuninkaana hänestä tuli Kaarle XIV Juhana, ja hän hallitsi kuolemaansa saakka eli vuoteen 1844. Bernadottet ovat hallinneet nyt Ruotsia lähes 200 vuoden ajan.
Mutta eipä kiirehditä tapahtumien edelle. Sandels osallistui kruununprinssi Bernadotten johdolla Napoleonin sotiin Bonaparten tuhoisan Venäjän retken (1812) jälkeen divisioonatason komentajana. Ruotsi oli osa suurta Napoleonin vastaista koalitiota. Taistelut olivat joko kahakoita tai sitten suurimittaisempia nappuloiden siirtoja taistelujen shakkilaudalla. Sandels kunnostautui myös näissä koitoksissa ottaen välillä oikeudet omiin käsiinsä pyrkiessään toteuttamaan ruotsalaista sotilaskunniaa. Bernadotte jatkoi suoraan Napoleonin sodista Ruotsin verivihollisen Tanskan kimppuun ja Tanskan nujertamisen jälkeen edelleen Norjan valloittamiseen. Sandels johti näissä sodissa yhtä Ruotsin kolmesta divisioonasta. Monien vaiheiden jälkeen päädyttiin miltei tasavertaiseen Ruotsin ja Norjan personaaliunioniin.
Kuningas teki kenraali Sandelsista Norjan käskynhaltijan vuonna 1818.
Norja ei ollut mikään helppo hallittava, päinvastoin Ruotsin ja Norjan etujen ristiriita oli koko 1820-luvun ajan päällä. Sandelsin luonteella tilanteen hallitseminen ei ollut helppoa. Hän joutui kuninkaan ja Norjan suurkäräjien väliin sovittelijan tehtäviin ja otti kuninkaan mieliharmiksi usein norjalaisia myötäileviä kantoja. Vääjäämättömästi kuninkaan turhautuminen ja Sandelsin pyrkimykset johtivat törmäyskurssille.
Norjan tapahtumat avaavat myös näkökulman suurvaltapolitiikkaan. Norja oli hyvin valmistautunut demokraattisen päätöksenteon käyttöönottoon, mutta suurvallat Wienin kongressin hengessä torjuivat jyrkästi tällaiset pyrkimykset: pienet valtiot eivät saaneet sooloilla. Brantberg ottaa esimerkiksi Napolin, joka yritti muuttaa valtiomuotoaan liberaaliin suuntaan. Suurvaltapoliisina toimi Itävallan 60 000 miehen (!) armeija, joka marssi Napoliin ja tuhosi kaikki vapauden pyrinnöt.
Ilmeisesti vanhemmiten selkeästi sovittelunhaluisemmaksi muuttunut Sandels pärjäsi kuitenkin varsin pitkään ilman suurta konfliktia kuninkaansa kanssa. Vihdoin vuonna 1827 kuningas ja Sandels joutuivat lopullisesti vastatusten sinänsä melko pienen erimielisyyden takia ja Sandels joutui väistymään käskynhaltijan tehtävistä – omasta pyynnöstään.
Näin päättyi Sandelsin merkittävä ura Ruotsin, Suomen ja Norjan kohtaloissa. Ne toivat hänelle kenraalinimitysten jälkeen Ruotsin sotaministerin tehtävät vuonna 1818 ja uran huipentumana sotamarsalkan arvon 1824, viimeisen Ruotsissa ja toiseksi viimeisen Pohjoismaissa.
Minkälainen Sandels oli luonteeltaan? Ei todellakaan mikään helppo ihminen. Minulle jää käsitys, että hän viimeisen päälle sotilaana käyttäytyi siviilissäkin itsevarmana johtajana. Se mikä sodassa peittyi linjaorganisaation mukaisiin käskysuhteisiin aiheutti hänelle vaikeuksia siviilissä. Sandelsin sihteeri antaa hänestä aika epämiellyttävän kuvan: hän oli ”täynnä itseään, hidas, suvaitsematon, saita, häijy ja sanoilla saivarteleva pedantti”. Alaisiaan hän sätti, mutta ylempiään imarteli. Ehkä näin, mutta suurmiehet harvoin ovat säyseitä kyllä-miehiä. Sandelsin ura osoittaa, että hänessä oli ainesta suuriin tekoihin, ja isänmaallisena miehenä hän myös niitä toteutti kirkkaan älynsä johdattelemana.
Johan August Sandels kuoli vuonna 1831.
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Mistä Suomen sota perimmältään kertoo? Mielestäni hiipuvan sotilasmahdin ja nousevan sotilasmahdin epätasaisesta taistelusta pohjoisen Euroopan herruudesta. Ruotsi oli toki jo 1700-luvulla pudonnut toisen luokan suurvallaksi Kaarle XII tappioiden myötä, ja Venäjä puolestaan oli noussut todelliseksi mahtitekijäksi Pietari Suuren ja Katariina Suuren valtakausilla.
Mikä oli asetelma Suomen sodan rintamilla?
Tilanne rintamilla oli se, että Ruotsi joutui koko ajan tappioasemassa vetäytymään. Sota oli ”vetäytyjän” ja ”etenijän” sotaa. Ruotsalaiset voittivat taisteluja, mutta Venäjä voitti sodan. Ruotsi oli paitsi heikentynyt sotilasvoimaltaan niin myös huolimattomasti valmistautunut kamppailuun. Tulee kuitenkin tunne, että Ruotsi ei olisi mitenkään voittanut sotaa, koska Venäjä lisäsi panostaan sodassa sitä mukaa, kun sen eteneminen pysähtyi: 5000, 10 000, 15 000 miestä lisää aina tarpeen mukaan.
Brantberg kirjoittaa vahvalla rutiinilla luontevasti ja luotettavan tuntuisesti tapahtumista ja tarjoaa siten oivan keinon lukijalle historiatietojen kertaukseen ja aukkopaikkojen täyttämiseen. Tällaisia kirjoja on helppo suositella lukijoille kaiken sen ajoittain aika levottoman historiankirjoitusaineiston joukosta, joka tänä päivänä tulee vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti