Kysymys on tietenkin yleisurheilumaaottelusta Suomi-Ruotsi. Taas kerran maaottelu on käyty ja pieni muisteluhetki sallittakoon. Tuon seuraavassa esille vain joitakin tuokiokuvia tästä legendaarisesta maaottelusta rajautuen omiin innokkaimpiin penkkiurheiluaikoihin tästä taaksepäin kymmenien vuosien ajan.
Urheilun Kuva-aitta raportoi perusteellisesti sekä kuvin että sanoin vuoden 1962 maaottelun.
Maaottelusta annetaan kuva leikkimielisenä taisteluna (rakas vihollinen!) Suomen ja Ruotsin välillä, mutta 1930-luvulla leikki oli kaukana, kun suomalaiset boikotoivat kisaa peräti kahdeksan vuoden ajan. Yleensä vihollisuus on ollut maksimissaan tönimistä. Vuonna 1992 meni kyllä 1500 metrin juoksussa överiksi, kun kaikki kuusi juoksijaa hylättiin!
Suurvaltapolitiikkakin näytteli melkoista osaa, kun vuonna 1940 Saksa otettiin kaksinkamppailuun mukaan kolmanneksi lenkiksi! Sodan aiheuttaman katkoksen jälkeen on oteltu yhtäjaksoisesti vuodesta 1945 lähtien.
Miksi maaottelu kerää kerta toisensa jälkeen innostuneen yleisön? Mitenkään itsestään selvästä asiasta ei ole kyse, sillä maaottelut ovat katoavaa kansainvälistä perinnettä. Maaottelut ovat korvautuneet rahakisoilla. Kalentereissa ei ole yksinkertaisesti tilaa niille, koska huippukisoja on nykyään enemmän ja tiheämmin kuin ennen. Yleisön suosiokin on jo muutaman vuosikymmen ajan kohdistunut muun tyyppisiin kilpailuihin. Kaukana takanapäin ovat esimerkiksi USA:n ja Neuvostoliiton maaottelut, jotka ajan hengen mukaisesti miellettiin ideologioiden väliseksi taisteluksi.
Totuuden nimessä on sanottava, että Ruotsi-Suomi-ottelutkin ovat menettäneet yleisöä edellä mainituista syistä. Niiden lopettaminen ei kuitenkaan tule kysymykseen, niin vankka asema tällä perinteellä on. Maaottelu on kasvanut paljon itse tapahtuman urheilullisen arvon yläpuolelle. Siitä on tullut käsite. Kerta toisensa jälkeen halutaan palata maaottelutunnelmaan. En äkkipäätä muista käydäänkö yleisurheilussa muualla tällä hetkellä yhtään toista maaottelua toistuvana tapahtumana.
Ruotsi-ottelu on ollut Suomelle aina tärkeämpi kuin Ruotsille lainkaan vähättelemättä Ruotsin kiinnostusta. Se kerää tunnelmansa takia aina huiput paikalle, se on eräänlainen loppukauden tähtihetki. Toki kaukana ovat päivät, jolloin maaottelu veti Helsingin stadionin täyteen (muistaakseni kapasiteetti parhaimmillaan oli 47 000-48 000 katsojaa).
Suomi on ollut niskan päällä miesten ottelussa ja Ruotsi naisten ottelussa. Jotenkin tämäkin tilastovertailu tuntuu teennäiseltä: tärkeintä on ottelujen jännite sinällään.
Maaottelu on myös radioselostuksen historiaa. Kukapa ei muistaisi ikäpolveni Pekka Tiilikaista tai Paavo Noposta. Pekka oli Pekka. Hänen asemansa ei horju huolimatta tietyistä puutteista, joita hänellä oli selostuksessaan. Tiilikainen on edelleen käsite nimenomaan tunnelman luomisessa. No, lievää myötänoloutta tunnen, kun kuulen radiotallenteelta hänen selostuksensa Melbournen olympiakisojen 400 metriltä (Voitto Hellsten, tietty) Tiilikaisen lausuessa amerikkalaisen voittajan nimen finaalin alkupuolella ”Joonees” ja loppupuolella ”Juunees”. Mutta mitäs pienistä, Tiilikaisen asemaa ei horjuta mikään urheiluselostuksen itseoppineena Grand Old Manina. Muistan kuinka Tiilikainen viimeiseen saakka urheilumiehenä likipitäen kyynelehti, kun Suomi 1960-luvulla hävisi toistuvasti maaottelut. Noponen joutui lohduttamaan Pekkaa.
Joistakin vanhoista Urheilun Kuva-aitoista olen kyllä pannut merkille Tiilikaisen analyyttisemmän puolen; silloinkin hän oli oma tulisieluinen, suorasukainen hahmonsa moittiessaan liian suurten joukkueiden lähettämistä suurkisoihin. Hänen nuoremman selostajakumppaninsa Paavo Noposen muistan Suomen kielen taiturina ja tunnelman luojana vailla vertaa. Minusta hän oli ensimmäinen moderni urheiluselostaja suomalaisen urheiluselostuksen historiassa. Hän osasi oikealla tavalla ”räjäyttää” äänensä satasen selostuksissaan. Jos hän tänään ilmestyisi selostamaan tavalla, jolla hän homman hoiti 1960-luvulla, enpä näkisi häntä mitenkään nykyisten huippuselostajien seurassa altavastaajana, pikemminkin päinvastoin.
Toki TV valloitti yhä enemmän alaa selostuksissa 1960-luvulta alkaen. Ykkösselostaja oli tietenkin Anssi Kukkonen. Parhaimmillaan Kukkonen oli erittäin hyvä. Hänelle kehittyi valtava rutiini paljosta selostamisesta. Selostajat kuitenkin muistetaan töppäyksistään: kun Ruotsi-ottelussa Kukkonen - harmistuneena Suomen häviöllä olosta - erehtyi kerran paheksumaan Jorma Kinnusen poissa oloa oman lajinsa palkintojenjakotilaisuudesta (Kinnunen kapteenina oli kannustamassa muiden urheilusuorituksia), räjähti keihäänheittäjä: jos se tulee tiellä vastaan ”niin yli ajan ja vielä peruutan”.
Tietenkin maaottelut ovat ensisiassa urheilijoiden juhlaa. Monelle kansallisen tason urheilijalle se on täyttymyksen huippu: saada yrittää kukistaa ruotsalaiset, jos muutoin kesällä menestystä ei olekaan tullut riittävästi. Siksikin Ruotsi-ottelulla on erityistä merkitystä.
”Tankki”-Salonen, ”Esso” Larsson. ”Lätsä-Pekka” Päivärinta kulkevat maaotteluista jäävien muistojen läpi, samoin kuin molempien maiden kansainväliset huiput. Kukapa elossa oleva aikalainen olisi unohtanut ruotsalaisista Anders Gärderudin, Christian Olssonin, Patrik Sjöbergin, Kajsa Bergqvistin, Sven Nylanderin, Ricky Bruchin, Dan Waernin, Carolina Kluftin, Owe Jonssonin, Stefan Holmin….
Maaottelussa harvoin tehdään huipputuloksia, mutta sen verran pitää olla särmää, että puolustetaan kesän aikana saatua statusta, kuten Tero Pitkämäen esimerkki tämän kesän maaottelussa osoitti. Ja onhan niitä nöyryytyksen hetkiäkin tullut puolin ja toisin vain pari mainitakseni: juuri nyt parin viime vuoden aikana on tullut miehissä rökäletappiot. Ja vastavuoroisesti: kuka muistaa, kun vuonna 1974 suomalaisen kestävyysjuoksun hurlumhein aikaan suomalaiskolmikko ohitti 5000 metrin juoksussa kierroksella ruotsalaiset jo 4000 metrin kohdalla….
Jotain perin mielenkiintoista on siinä, että esimerkiksi vuonna 1956 juostiin maaottelussa eräillä matkoilla kovempaa, kuin mihin juoksijamme nyt pystyvät koko kesänä. Voitto Hellsten 47,4 (myöhemmin samana vuonna olympialaisissa 46,1) 400 metrillä ja Olavi Salsola 1.48,3 800 metrillä kepittävät tämän päivän juoksijamme, vaikka suoritukset tapahtuivat Helsingin stadionin tiilimurskaradalla. Käsiajanoton aikoja parantava vaikutus on vain pari kymmenystä. Kuusi vuosikymmentä edistystä….
Nykypäivän näkökulmasta yleisurheilumaaottelu on hidas tapahtuma jääkiekon eliksiiriin tottuneelle, mutta Suomessa on varmaankin aina tilastonikkareita, jotka nauttivat tulosten vertailusta, urheilijoiden tuloksellisesta venymisestä tai takapakeista. Osa yleisurheilun viehätyksestä johtuu tietämyksen hallinnasta. Eikä tällä välttämättä tarvitse olla yhteyttä huippusuorituksiin kiinnostuksen pontimena.
Ruotsi-ottelu osoittaa, että maaottelu voi olla iloinen ja innostava tapahtuma, vaikka huipputulokset puuttuvatkin. Se nähtiin jälleen kerran tämän vuoden maaottelussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti