torstai 17. syyskuuta 2015

Aika sotia, aika sopia

Pääministeri Juha Sipilä puhui keskiviikkoiltana 16.9.2015 ”suomalaisille” niin kuin ennakkomainos kertoi. ”Hyvää iltaa kaikille” (ei siis "Kansalaiset!"), aloitti Sipilä ja käytti 20 minuutin pituisen puheenvuoron ongelmallisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa korostetusti pääministerinä, ei valtionpäämiehenä.

Mikä oli puheen funktio? Tietenkin sen tarkoitus oli vielä kerran tuoda esille hallituksen päämäärät säästöpyrinnöissä. Kyseessä oli yhteenveto oikeastaan kaikesta siitä, millä hallituksen toimenpiteitä on perusteltu tähän mennessä.

Oliko puheessa yllätystä? Ei ollut. Oliko siinä uusia avauksia? Ei ollut. Ainoa aiempaa pidemmälle viety ajatus oli vetoomus työmarkkinaosapuolille etsiä keskinäinen sopu, joka kelpaisi myös hallitukselle. Tästäkin on sanottava, että STTK ja Akava ovat jo ennen puhetta ilmaisseet halunsa esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja hallituksen säästölistalle. EK:n ja SAK:n osalta asia on auki. EK peesaa hallituksen jäljillä eikä sen ole tarvinnut esittää omia aloitteita, koska hallitus on tehnyt likaisen työn. Oma lukunsa on, että monet hallituksen aloitteet näyttävät olevan EK:ssa kehitettyjä. Tämä on herättänyt närää työntekijäpuolella, koska esitykset ovat olleet epäsymmetrisiä.

SAK ei ole suostunut tulemaan ulos kuoresta, jonka se on luonut itselleen: ei sopimusta keinoista ennalta ilmoitetun lopputuloksen pohjalta. Puheen jälkeen A-studiossa Lauri Lyly sanoi aivan selvästi, että SAK edustaa työmarkkinoiden pienipalkkaisia, joihin hallituksen tavoitteet aivan erityisesti iskevät. SAK:n tilannetta ei kannata verrata muiden työntekijäjärjestöjen sovintopyrkimyksiin, koska sen jäsenistö on oikeasti eri asemassa säästöissä (paljon enemmän pienipalkkaisia, paljon enemmän vuoro- ja sunnuntaitöitä jne. kuin muilla).

Ongelma tahtoo olla siinä, että 2000 euroa tienaavan tuloissa erilaisilla lisillä saattaa olla - ja usein onkin - ratkaiseva merkitys toimeentulon kannalta. Ne eivät ole ylimääräistä hyvää, vaikka korkeat prosentit houkuttelevat ajattelemaan niin.

Jatkossa ongelma kasvaa yhä suuremmaksi, koska esimerkit muualta maailmasta osoittavat, että pienipalkkaisten määrä on kasvamaan päin. Meille siis tulee yhä enemmän ihmisiä, joille normaali palkka – jos siitä edes voidaan puhua pätkätyöyhteydessä - ei tahdo riittää kelvolliseen toimeentuloon.

Mitä SAK siis hakee? Käsitin Lylyn puheenvuoron keskiviikkoiltana – päinvastoin kuin monet muut - varsin sovinnolliseksi. Hän jopa teki ”esityksen”, jota ei juurikaan huomioitu. Lyly haluaisi kytkeä työmarkkinasovun pitkäaikaiseen sopimukseen maltillisista palkoista. Tämä on ydinkysymys, koska epäily siitä, että hallituksen esitykset eivät tuota sitä tulosta, joka niillä on tarkoitus saavuttaa, on kasvanut merkittävästi viime viikkoina. Yksinkertaisesti ei uskota siihen, että pienipalkkaisten kurittaminen johtaisi menestykseen vientimarkkinoilla. Vaikutukset ovat aivan liian monen epävarman vaiheen takana. Sipilä yritti puheessaan perustella hallituksen toimia päinvastaisilla argumenteilla, mutta uskottavuus on heiveröisellä tasolla.

Maltillisen etenemisen kannattajat työmarkkinoilla eivät ole yksin. Esimerkiksi yleensä neutraalisti asennoituva Sixten Korkman toi TV:n ajankohtaislähetyksessä vastikään esille, että kilpailukyky on jo tehdyillä maltillisilla työmarkkinaratkaisuilla parantunut suhteessa Saksaan 5-7 prosentilla ja sama tahti jatkunee 2015-2017. Kysymys on siis hiljaa hivuttamalla saavutettavasta kilpailukyvyn kuromisesta umpeen. Juuri tästä vallitsee erimielisyys, sillä hallituksessa ollaan kärsimättömiä.

Edustan itse maltillisen muutoksen oikeutusta, mutta konkreettisia päätöksiä tässä ja nyt tarvitaan lisäksi. Niiden vaikutus ei vain saa olla shokeeraava.

Säästökysymyksissä asiantuntijat jakautuvat kahtia. Osa pysyy tiukasti poikki ja pinoon -säästöjen kannalla (ja luo kuvaa, että tämä on vasta alkua), osa taas pelkää kulutuskysynnän pienenemistä. Esimerkiksi nyt esiin nostetun lomarahaleikkauksen suurin ongelma on juuri tässä. Sipilä jopa ehdotti esimerkinomaisesti puheessaan lomarahan poistamista, joka kuulostaa aivan järjettömältä kertatoimenpiteenä.

Tuntuu siltä, että meneillään on pienemmän pahan menetelmän pohdinta, jossa lomarahaleikkaus asetetaan pienipalkkaisten palkanlisien leikkaamisen vastapainoksi, ja ajatellaan siten päästää osapuolet pälkähästä. Sanon oman mielipiteeni: kulutuskysynnän kannalta lomaraha ei ole mikään pikkujuttu, vaikka sitä nyt markkinoidaan eräänlaisena ”ylimääräisen edun” leikkaamisena.

Vaihtoehtona voisi mielestäni olla lomarahan vähittäinen vuosittainen leikkaus korkovähennyksen leikkauksen tapaan. Vaikutus heijastuisi vähitellen kulutukseen samalla, kun mahdollisia kompensoivia tuloja tulisi tilalle. Tällaisia keinoja voisi olla muitakin, esimerkiksi työajan lievä pidennys ilman palkankorotusta. Kysymys on vuosien urakasta. Hätiköinti pilaa hyvää tarkoittavat päämäärät. Suomi ei ole velan 60-70 prosentin bruttokansantuoteosuudellaan kokemassa Kreikan kohtaloa. Sopeutumisaikaa on, kunhan sopeutukset alkavat ajoissa.

Pääministeri oli oikeassa, kun vetosi työnantajiin, että ryhtyisivät isänmaallisessa hengessä talkoisiin. Konkretia vain puuttui, mutta ehkä tässä on kysymys työmarkkinajärjestöjen neuvottelujen agendalla olevista asioista.

Sipilä vertasi Suomen hallituksen leikkausesityksiä Espanjan ja Irlannin jo toteutuneisiin leikkauksiin. Ne olivat paljon suurempia. On jopa välitetty ulkomailta tietoja, kuinka Suomen leikkauksille (niiden mikroluonteelle) naureskellaan. Haluan kuitenkin nostaa esille erään asian. Sopeuttamistoimenpiteet ovat tehonneet esimerkiksi Espanjassa, mutta työttömyys on samalla noussut ennennäkemättömiin korkeuksiin ja on edelleen 20 prosenttia. Tässä samoin kuin Suomen 1990-luvun lamassa näkyy hyvin selvästi, että osalle kansalaisista lankeaa iso taakka ”onnistuneista talouden pelastustoimista”. Samaan aikaan esitetään, että yhteiskunnan suurin ongelma on työttömyys. Onko tämä uskottavaa?

Mihin on hukkunut ajatus työaikapankista? Käsittääkseni Saksassa on nimenomaan sovellettu ajatusta, jossa töitä tehdään, kun niitä on - vaikka pankkiin - ja puretaan, kun sen aika tulee.

Jo ennestään vaivoinamme olevien työttömyyden, velkaantumisen ja kuntien menojen paisumisen lisäksi meille pamahti päälle pakolaistulva. Turvapaikanhakijoiden sijoittaminen maksaa. Presidentti on ehdottanut suurempia kiintiöitä, mutta parempaa ja jäsentyneempää asioiden hallintaa. Tässähän se ongelma on pähkinänkuoressa: milloin tahansa voi tulla menoeriä, joihin emme voi valmistautua.

Vielä on todettava skenaario, josta ei paljon puhuta: talous voi jatkaa laahaamista, mutta se voi myös kääntyä nousuun. Perinteisesti taitekohtaa on ollut vaikeaa ennustaa.

Mikä on johtopäätös pääministerin puheesta? Ehkä sen pitämiselle löytyi peruste siitä, että hän veti yhteen kaiken hallituksen suulla aiemmin puhutun, ja toi kantansa esille juuri suuren mielenilmaisun alla.

Oma lukunsa on hallituksen selvä aktivoituminen Ylen suhteen, josta olen suhteellisen huolestunut. Sipilä tosin heitti ajatuksen, jossa hän ilmoitti olevansa kiinnostunut välittämään pääministerin viestiä myös muiden tiedotusvälineiden kautta.

Ylen osalta näen haasteena, miten ”parlamentin yleisradio” toteutuu, jos hallitus rupeaa käyttämään sitä subjektiivisesti omien tavoitteidensa välineenä. Nyt asiaa yritettiin tasapainottaa kutsumalla osa oppositiosta ja osa työmarkkinajärjestöistä A-studioon kommentoimaan pääministeri puhetta. Muutamien keskeisten päätoimittajien kutsuminen lähetykseen kommentoimaan oli lähinnä yhtä tyhjän kanssa: nehän kilpailevat keskenään siitä saavatko jatkossa pääministerin puheenvuoron.

3 kommenttia:

  1. Mielestäni nykyisin talouskeskustelussa lähdetään säästöjen osalta väärästä päästä liikeelle, jos tahdotaan sisäistä devalvaatiota ja sen mukana deflatoorista kehitystä täytyisi ensin puuttua kustannuspuoleen. Kuten uusliberalismin doktriinissa olennaisena osana on tarjontapuolen taloustiede, miksi sitä ei uloteta kaavoittamiseen ja asuntotuotantoon. Jos elinkustannukset sen sallisivat tyytyisin vaikka euron tuntipalkaan,knhan sillä saisi kunniallisen elämän turvattua. Eräs keino tähänsuuntaan olisi kaavoituksen yksityistäminen.

    VastaaPoista
  2. Ensikertainen kaavoitus olkoon kunnan tehtävä. Kaavoitusprosessia pitäisi joustavoittaa lainsäädännöllisin toimin.

    VastaaPoista
  3. Etsit suurta määrää yrityksen elvyttämiseen tai etsit lainaa talon ostamiseen.
    Voimme tarjota sinulle tämän lainan.

    Sähköposti: info@creditfinance-bank.com
    Mikä numero on: +33784505888
    Verkkosivusto: https://www.creditfinance-bank.com

    VastaaPoista