sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Työväenpuolueiden taistelu Suomessa

Ruben Stiller ja Matti Putkonen kävivät Ylen politiikkaradiossa 30.4.2015 keskustelun työväenpuolueiden roolista Suomessa tänä päivänä. Ohjelman nimi oli ”Wappuarvio: Mikä on maassa työväenpuolue”. Keskustelussa tuli esille useita mielenkiintoisia aiheita, jotka halusin esittää kuvana (ohessa).

Putkonen pystyi valaisemaan oleellisia piirteitä perussuomalaisten menestyksen syistä propagandalla höystettynä. Oikeistodemari Stiller itse asiassa tuki omilla erittelyillään Putkosen esittämiä käsityksiä.

Kuvan tarkoitus ei ole käsitellä vastakkainasettelua perusteellisesti eritellen, vaan keskittyä niihin teemoihin, jotka keskustelijat Sakari Sirkkasen johdolla ottivat esille.

Kuvan suurentaminen hiiren näpäytyksellä.

2 kommenttia:

  1. Vasemmiston katoaminen on alkanut,. Ammattiliitojen ja varakkaiden demariosastojen varat päätyvät hiljaleen , hyvät hoksottimet omaavien liikemiesten taskuihin, samalla kaavalla kuin kansandemokraattien varallisuus sukupolvi sitten.

    VastaaPoista
  2. Olen pikkuisen kerettiläinen vasemmiston katoamisen suhteen. Vasemmistolaiset (noin 30-35 %) ovat hajallaan useassa eri puolueessa. Meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa käy osaltaan ilmi, miten vasemmistolaiset sijoittuvat puoluekartalla.

    VastaaPoista