Tuoreen hallitusohjelman liitteeseen 7 on kirjattu seuraava kohta: "Kumotaan puoluelain (L 10/1969) 9 §:n (sellaisena kuin se nykyään on puoluelain osittaismuutoslaissa 683/2010) 1 momentin kolmas (3) lause.". Mitä tämä risuaita pitää sisällään? Mitä kumotaan?
Tässä kumottava kohta:
"Jos eduskuntavaalien välisenä aikana kunkin vuoden valtion talousarvion julkaisemiseen mennessä vähintään puolet jotakin puoluetta edustaneista ja puolueen valtionavustusosuutta laskettaessa mukaan luetuista kansanedustajista on ilmoittanut eduskunnan puhemiehelle luopuvansa edustamasta tätä puoluetta eduskunnassa, on avustuksen jakoperustetta tarkistettava siten, että tapahtuneet siirtymiset otetaan huomioon."
Tämä lausehäkkyrä luotiin tilanteessa (1972), jossa hajotettiin kiusalliseksi käynyt Veikko Vennamon SMP:n 18 kansanedustajan ryhmä. Tehtiin historiaa, sillä irronnut osa oli suurempi kuin emopuolue. Irtautujia oli peräti 12 (+ myöhemmin vielä yksi). Veikko Vennamoa syytettiin itsevaltaisista otteista, mikä piti varmaan paikkansa. Kupletin juoni meni niin, että ensin alkuperäiset 12 kansanedustajaa marssivat ulos puolueesta ja sittemmin Vennamo erotutti heidät SMP:n ryhmästä, jonka jälkeen erotettu tusina muodosti oman puolueen nimeltä SKYP (Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue).
SKYPiä tarvittiin varmistamaan Urho Kekkosen valinta poikkeuslailla presidentiksi vuonna 1974. Kun Vennamo jyrkästi vastusti täysin epädemokraattista poikkeuslakimenettelyä, avittivat muut poliittiset tahot irtautumishanketta edellä mainitulla lain muutoksella: puoluetukirahat seurasivat Vennamon vastaista (ja poikkeuslakia kannattavaa) ryhmittymää. Tästä johtuen Vennamo syytti ryhmittymän jäseniä ”seteliselkärankaisiksi”. Ilman SKYP:n 13 edustajaa ei olisi saavutettu käytännössä poikkeuslain vaatimaa 5/6 enemmistöä presidentin valinnalle.
Tämä yksi Suomen demokraattisen järjestelmän pohjanoteerauksista (poikkeuslaki + SMP:n pilkkominen) oli kertakäyttömenettely tiettyyn lopputuloksen pääsemiseksi, kertakäyttöinen sen takia, että SKYP:n taru käytännössä loppui seuraavissa vaaleissa (yksi kansanedustaja).
Huomiotani kiinnitti Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajan Markku Jokisipilän selitysmalli, miksi Lex Vennamosta halutaan nyt luopua.
Hän sanoo haastattelussa:
”On olemassa "worst case scenario", eli se, että eduskuntaryhmän sisällä syntyy joku oikein vahva ryhmittymä, joka lähtee haastamaan eduskuntaryhmän johtoa. Olemassa olevan puoluetukilainsäädännön nojalla tässä on vahva kiristysargumentti. Voi sanoa, että 'jos lähdemme omaksi porukaksemme, viemme X-määrän rahaa mennessämme'. Tämä kiristysruuvi on nyt poissa.”
Häneltä jää sanomatta se toinen mahdollisuus eli, että jos jonkin hallituspuolueen X vähemmistö- tai enemmistöryhmittymä toteaa, että vaalilupauksia ei ole oikeastaan lainkaan pidetty, niin protestiksi puoluejohtoa vastustava ryhmittymä eroaa emoryhmästä, ei kiristääkseen emoa omalle kannalleen, vaan todettuaan oikeudentuntonsa loukatuksi, kun vaalilupauksista ei ole hallitusohjelmassa pidetty kiinni.
Uudella lain muutoksella saadaan arvostelijat käytännössä pakotetuksi pysymään emoryhmässä ja siten näennäisesti noudattamaan vääräksi kokemaansa politiikkaa. Ilman puoluetukirahojakin voi toki irtaantua, mutta käytännössä muita sponsoreita ei järjesty ja ilman rahaa ei voi nykypolitiikassa pärjätä.
Ketä tai mitä puoluetukirahojen pitäisi seurata?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti