keskiviikko 6. elokuuta 2014

Sisällissodan kaksi tietä itsenäisyyteen

Professori emeritus Antero Jyränki on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan ”Kansa kahtia. Henki halpaa. Oikeus sisällissodan Suomessa” (Art House, 2014). Kirjan avulla kertasin sisällissotaan (tai kansalaissotaan, kuten itse olen tottunut sanomaan) johtaneita syitä. Keskityn tässä siis vain osaan kirjan koko sisällöstä.

Jyränki johtaa sisällissotaan johtaneet syyt vuoden 1906 eduskuntauudistukseen ja ensimmäisen maailmansodan syntyyn. Vuoden 1905 suurlakkoon olivat perustuslailliset lähteneet ensisijassa laillisen tilan palauttamiseksi autonomian kavennusten jälkeen ja sosiaalidemokraatit vaalioikeusuudistuksen takia.

Tästä asetelmasta on johdettavissa sisällissotaa edeltänyt tilanne. Lopputuloksena vuoden 1905 suurlakosta oli yleiselle ja yhtäläiselle vaalioikeudelle rakentuva kansanedustuslaitos.

Sosialistien tavoitteena oli, että eduskunnasta tulisi korkein valtioelin. Porvaristo taas näki yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden tuottavan omille eduilleen riskin.

Tulevaisuutta ajatellen eduskuntauudistus antoi aiheen suureen lupaukseen, mutta piti sisällään myös potentiaalisen turhautumisen, sillä kehityksen nopeus ei vastannut odotuksia. Suomi oli edelleen tsaarin Venäjän alaisuudessa. Eduskunnan säätämiä säädöksiä jäi vahvistamatta kymmeniä. Antero Jyränki korostaa 1900-lun alun luokkayhteiskunnan luonnetta, jolle olivat ominaisia suuret sosiaaliset erot. Työajan näännyttävä pituus, lapsityövoiman käyttö ja ravinnon niukkuus olivat ominaisia tuon ajan yhteiskunnalle.

Ensimmäinen maailmansota polarisoi edelleen luokkayhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Elintarvikepula oli maailmansodan jälkipuoliskolla huutava. Edellä luetellut seikat olivat omiaan luomaan kumouksellista mielialaa.

Jyränki tiivistää Venäjän kahden vallankumouksen merkityksen Suomelle: ensimmäinen (maaliskuun vallankumous) murensi järjestysvallan ja toinen (lokakuun vallankumous) synnytti bolsevikkien hallituksen, joka edisti Suomen työväenliikkeen hankkeita.

Jyrängin johtopäätös on mielestäni varsin osuva, kun hän toteaa, että ”kumouksen juuret olivat suomalaisessa yhteiskunnassa”, mutta välittömät virikkeet tulivat Venäjältä.

Konkreettisesti asiat etenivät seuraavasti: vuoden 1916 vaaleissa Suomeen tuli sosiaalidemokraattinen enemmistö: 103-97. Sosiaalidemokraatit kuitenkin suostuivat yhteishallitukseen muiden ryhmien kanssa – yllätyttyään itsekin veret seisauttavasta voitosta - mikä ei viitannut dramaattiseen taisteluun vallasta. Ongelmaksi muodostui Suomen ja Venäjän valtioyhteys, kun Venäjällä oli tapahtunut vallankumous. Mikä oli juridisesti Suomen asema? Enemmistö Suomessa halusi pitää aloitteen omissa käsissä. Niinpä eduskunta päätti heinäkuussa 1917 ottaa ulko- ja sotilasasioita lukuun ottamatta korkeimman vallan haltuunsa. Tätä ns. valtalakia kannattivat sosialistit, maalaisliitto ja nuorsuomalaisten enemmistö. Venäjää pyydettiin vahvistamaan valtalaki. Vallankaappauksen tuntua lievensi se, että Pietarin vallankumoksellisilta saatiin arvokasta tukea vallanotolle.

Venäjän väliaikainen hallitus jätti tunnustamatta valtalain. Se reagoi määräämällä eduskunnan hajaantumaan ja järjestämään uudet vaalit. Miksi valtalaki jäi tunnustamatta Pietarissa? Jyränki viittaa Carl Enckellin rooliin Pietarissa tiettyjen elinkeino- ja poliittisten piirien asiamiehenä. Joillakin suomalaisilla tahoilla oli siis intressi tehdä myyräntyötä valtalain tunnustamatta jättämiseksi.

Varsinkin liike-elämän intresseissä oli säilyttää Venäjän ja Suomen valtasuhteet ennallaan, jotta liiketoimet eivät kärsisi. Nämä piirit kannattivat eduskunnan hajottamista, kun taas sosialistit katsoivat valtalain päätöksineen jo tulleen voimaan, niinpä eduskunnan hajotusta ei pidetty laillisena.

Monien vaiheiden jälkeen sosialistit suostuivat kuitenkin vaaliin. Jyränki pitää tätä käännekohtana. Sosialistit - jos olisivat voittaneet vaalit - olisivat lähteneet viemään tavoitteitaan eteenpäin enemmistönsä voimalla (ei enää yhteishallitusta!). Porvarit hakivat taas voittoa vahvistaakseen omia tavoitteitaan. Voimasuhteet muuttuivat eduskuntavaaleissa porvarien hyväksi 108-92. Jyränki on oikeassa tämän vaiheen ratkaisevasta merkityksestä: sosialistit eivät voineet aidosti hyväksyä vaalin tulosta.

Sosialistit vastustivat uutta eduskuntaa, koska pitivät vaalien toimittamismääräystä laittomana ja painostivat suurlakolla uutta parlamenttia. Lakolla oli pitkälle yhteiskuntajärjestelmään vaikuttavia pyrkimyksiä. Lakko karkasi järjestäjiensä käsistä ja laajeni laittomuuksiin. Lakko oli siis tavallaan kapinan ensivaihe.

Kysymys oli asetelmasta, jossa porvarilliset piirit halusivat pitää kiinni perinteisistä yhteiskunnallisista rakenteista ja vastustaa välttämättömiäkin uudistuksia ja toisaalta sosialistien radikalisoitumisesta.

Miksi Suomessa tapahtui radikalisoituminen, mutta Ruotsissa ei? Yhtenä syynä oli se, että Suomessa sosialistit olivat huomattavasti enemmän vasemmalla kuin Ruotsissa. Lisäksi sosiaaliset olosuhteet Suomessa olivat oleellisesti heikommat kuin Ruotsissa.

Suomessa uusi eduskunta käytti hyväksi bolsevikkien valtaanpääsyä ja liikkumavaran kasvua ja otti itselleen korkeimman vallan (äänin 128-68) 15.11.2017. Jyränki toteaa: se oli tosiasiallinen itsenäisyysjulistus.

Marraskuun 15. päivän vallan haltuunotto oli viimeinen kompromissi, joka ”tehtiin yli poliittisen ja yhteiskunnallisen rintamajaon”. Kulminaatiopiste oli uuden hallituksen nimeäminen. Sosialistit eivät lähteneet uuteen hallitukseen ja sovitteluratkaisun aika oli ohi. Svinhufvudin uusi senaatti (hallitus) oli jyrkän porvarillinen.

Uusi hallitus hyväksyi erään kynnyskysymyksen eli 8 tunnin työpäivän, mutta hylkäsi useita vasemmiston välttämättöminä pitämiä uudistuksia. Uudella hallituksella oli erittäin suuri valta. Itse asiassa eduskunta siirsi osan korkeimmasta vallasta hallitukselle.

Joulukuun kuudes päivä eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen. Sekä porvarit eli enemmistöläiset että vähemmistöön jäänet sosialistit hakivat tunnustusta itsenäisyydelle. Rinnakkainen haku kuvasi sitä, kuinka molemmat osapuolet hakivat ”omaa itsenäisyyttä”.

Työväen järjestyskaartit muuttuivat punakaarteiksi. Työväenliike jakautui kahtia ja vallankumousta tavoitteleva ryhmä sai vallan punakaarteissa. Suojeluskunnat taas saivat tukea uudelta hallitukselta. Väkivallan kierre lähestyi…..

………………………….

Miltä sotaan johtaneet syyt tuntuvat tänä päivänä omasta näkökulmastani?

Suomen itsenäistyminen tapahtui aika kapeassa raossa, jossa toisaalta Venäjä heikentyi maailmansodan ja sisäisten ristiriitojen seurauksena ja samaan aikaan Saksa sodan loppupuolella alkoi myös heikentyä dramaattisesti. Tsaarinvalta tuskin olisi taipunut Suomen irtautumiseen ja Saksa oli varannut tulevassa imperiumissaan Suomelle lähinnä raaka-aineiden hankintalähteen aseman.

Bolsevikit operoivat omien strategisten ja taktisten kuvioidensa vankina: Suomen irtautumisen avulla haluttiin heikentää vanhaa valtaa Venäjällä, mutta toisaalta vallankumouksen Suomessa haluttiin toteutuvan työväen vallankumouksena. Lopulta bolsevikeilla oli vain rooli, jossa he voimattomina joutuivat toteamaan tapahtuneen tilanteen. Venäjän ydinalueen oma sisällisota vei kaiken huomion.

Entä millainen oli Suomen näkymä? Venäjän kauppasuhteiden takia irtautuminen Venäjästä oli porvareille aluksi selvä riski ja vasemmiston itsenäistymispyrkimyksissä nähtiin yksi kysymys kaiken edellä: minkälainen on se Venäjästä irtautunut Suomi, jota vasemmisto ja osin maalaisliitto halusivat?

Kun edellä mainittu suurvaltojen heikentyminen oli fakta, halusivat sekä suurin osa porvaristosta että suurin osa vasemmistosta Suomen itsenäistymistä. Tunnustuksen hakeminen itsenäistymiselle Venäjältä oli hyvin oireellista: porvarienemmistö halusi tunnustuksen omalle Suomelleen ja vasemmisto omalle Suomelleen.

Historian logiikka toimii usein niin, että kun kumouksen vyöry lähtee liikkeelle sitä on vaikea pysäyttää. Polarisaatio kärjistyy osapuolien välillä, jotka vielä vähää aiemmin saattoivat haluta kompromissia. Logiikka ja sattuma vuorottelevat, kenen käsiin valta ajautuu, sovintoa haluavien vai radikaaliryhmien käsiin.

Tulevat siirtomaavalloista itsenäistymiset (1950- ja 1960-luvuilla) olivat usein kivuliaita prosesseja. Suomi ei mitenkään poikkea tästä kaavasta. Kysymys on siitä kenen käsiin poliittinen, ideologinen ja kultturinen valta jää.

Suomi koki valtavan hioutumisprosessin 1920-luvulta toisen maailmasodan jälkeiseen aikaan. Eheytyminen eteni porras portaalta välillä ottaen takapakkia. Nyky-yhteiskunta kaikkine haasteineen on lopulta seesteinen verrattuna veljessodan tragediaan.

Ihminen ei tahdo nähdä asiaa näin, vaan taistelu ihmisten välillä jatkuu uusin muodoin. Onko lopulta kysymys siitä, että taistelun säännöt ovat aiempaa sivistyneemmät?

Antero Jyrängin kirja on juridisena pohdintana merkittävä lisä sisällissotaa käsittelevään kirjallisuuteen. Samalla se on tasapainoinen kuvaus sisällissodan tragediasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti