tiistai 21. tammikuuta 2014

Lainakatto vihdoinkin!

Olen useissa blogikirjoituksissa ottanut kantaa lainakaton puolesta nykyisen asuntojen hintakierteen katkaisemiseksi ja ylisuurten lainojen myöntämisen estämiseksi. Pankit ovat olleet toista mieltä. Nyt pankit (Finanssialan Keskusliitto) ovat vihdoin taipumassa Suomen pankin, Finanssivalvonnan (Fiva) ja ”kansainvälisten tahojen” painostuksen edessä jonkinlaiseen myönnytykseen.

FK:n esittämä malli vaikuttaa väistöliikkeeltä. Se puolustaa näköjään loppuun saakka pankkeja kansantaloudesta tulevia paineita vastaan.

FK:n mallissa lainakatto olisi 90 prosenttia suhteessa lainan reaalivakuuksiin (95 prosenttia ensiasunnon ostajille). Annetaan juuri se verran periksi, että täkyn oletetaan menevän läpi.

Käytännössä siis mittarina ei ole asunnon hinta, vaan sitä varten hankitut vakuudet. Asiakkaan esittämien lisävakuuksien avulla lainaa saisi edelleen 100 prosenttia asunnon arvosta.

Halu vaikuttaa asuntojen hintoihin ja velkojen määrään rauhoittavasti ei onnistu tällä tavalla tyydyttävästi. Joskus kuulee väitettävän, että miksi sellaiset, joilla on jo asunto haluavat ”estää” asunnon hankkimisen joltain toiselta. Eihän tästä ole kysymys. Ne jotka hankkivat asunnon sanokaamme 1980-luvulla tai 1990-luvulla saivat taistella rahoituksen saamiseksi paljon kovemmissa paineissa (ehkä poikkeuksena aivan 1980-luvun viimeiset vuodet). Itse hankin asunnon vuonna 1989. En havainnut mitään tyrkyttämistä pankkien taholta edes silloin. Takaaja lainalle vaadittiin asiallisesti.

Pitäisi siis olla malttia vaurastua. Yksi tapa osoittaa malttia on säästää etukäteen ja säästämisvaraa pitäisi olla senkin jälkeen, kun asunto on hankittu. FK pelkää ilmoituksensa mukaan heiluttavansa asuntomarkkinoita, jos käytetään isompia säästöosuuksia. Samoin ei haluta lainakaton säätelyä (esim. siis Tanskasen työryhmän mallin mukaista lainakaton joustoa 80 ja 100 prosentin välillä asunnon hinnasta). Perustelut ovat hätävarjelun liioittelua.

Rohkeampi asteittain toteutettu ratkaisu lainakatossa ja korkojen verovähennysoikeuden asteittainen kaventaminen (nykykäytännön edelleen tiukentaminen) voisivat pitkällä aikavälillä tervehdyttää asuntomarkkinoita. On useita kehittyneitä maita, joissa ei ole lainkaan korkojen verovähennysoikeutta.

Ei ole järkevää, että kotitalous pistää rahansa seiniin ilman puskuria elämisen riskejä ja odottamattomia tilanteita vastaan. Sitä paitsi kulutuskysyntään tarvittaisiin nyt ja tulevaisuudessa varoja, koska ollaan tilanteessa, jossa sekä vienti että kotimainen kulutus sakkaavat.

Kuulostaako edellä esitetty julmalta? Haluanko estää asuntojen oston? Tarkoitusperänä on kuitenkin vilpittömästi päästä uuteen normaaliin, jossa kaikkea ei tarvitse eikä voi saada heti. Kyllä me olemme niin suurten haasteiden edessä, että on syytä vähitellen tottua ajatukseen, että unelmien täyttymystä joudutaan odottamaan.

Ja tämä koskee kaikkia talouden yksiköitä.

Näkisin lainakaton yhtenä pitkään jatkuneen velkaantumiskulttuurin pysäyttämiskeinona (johon FK:n esitys on vaatimaton parannuskeino). Mitään äkkikeinoja en kuitenkaan kannata. Esimerkiksi julkisen sektorin velka jatkaa vielä kasvuaan sekä absoluuttisesti että BKT:hen suhteutettuna johtuen taantumasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti