Tuomas Malinen, Helsingin yliopiston tutkijatohtori, valistaa meitä Uudessa Suomessa valtion menojen bruttokansantuoteosuudesta kertoen, että lähestymme Kreikan tilannetta. Malinen kertoo, että Suomen valtion BKT-osuus on 57,9 % ja Kreikan 58,21 prosenttia. Voimme siis pyyhkiä hikikarpalot otsaltamme, emme ole vielä Kreikan tasolla! Sivumennen Malinen toteaa, että Tanskan vastaava osuus on 58,19 %. Kyllä kulkevat juutitkin junassaan surkeasti, tosin ensimmäisessä luokassa. Jokin tässä ajattelussa mättää.
Näitä lukuja on helppo heitellä. Yhtä vääristellysti saattaisin esittää, että me voisimme asettaa tavoitteeksi Bulgarian (35,2 %) tai Romanian (37,7 %) tason. Näiden maiden taloushan tarjoaa ihanteellisen tavoitteen meille!
Ei julkisten menojen osuus BKT:stä ole mikään päälle kaatuva asia, jos julkinen sektori toimii tehokkaasti. Ja meillä julkisella sektorilla on hyvä tuottavuustaso päinvastaisista väitteistä huolimatta, yksi EU:n parhaista. Sama koskee Tanskaa. Kreikkaa ja Suomea ei voi verrata toisiinsa. Kreikan BKT on alentunut dramaattisesti, kuten Malinenkin toteaa. Lisäksi julkinen sektori on korruptoitunut ja toimii tehottomasti. Kreikka ei ole hyvinvointivaltio, vaan hyväksikäyttövaltio.
Tietenkin Suomessakin BKT on kehittynyt hitaasti viime vuosina ja tämä täytyisi ottaa huomioon esitettäessä väitteitä Suomen julkisen sektorin suhteellisesta kasvusta. BKT:n alentunut trendi johtaa miltei automaattisesti kasvavaan julkisen sektorin bruttokansantuoteosuuteen. Automaattiset vakauttajat aktivoituvat taantumassa ja julkisen sektorin alijäämät kasvavat.
Julkisen sektorin korkea osuus BKT:stä ei kerro, kuinka surkea valtio on, vaan se kertoo yleensä korkeasta elintasosta. Useimmissa kansainvälisissä mittareissa kärkeen sijoittuvat valtiot ovat korkean julkisen kulutuksen maita. Tämä on fakta. Näistä luvuista puhuttaessa on muistettava, että takana on kymmenien vuosien historia. Hyvinvointivaltion kasvattaminen ei ole tapahtunut edesvastuuttomasti, joskin vauhti on ollut aavistuksen liian kova.
Monien mielestä yhteiskunnan sortumisvaara on lähellä. Samanlaisia väittämiä esitettiin 1990-luvun alussa. Itse asiassa kysymys ei ollut väitteistä, vaan uhkailusta. Uhkailun välineenä käytetään nytkin kansainvälisiä markkinavoimia, kuten 1990-luvun lamassa. Konkreettisesti tällä hetkellä on kysymys luottoluokittajien arvioinneista, joille meillä annetaan käsittämätön painoarvo. Asiasta on kehkeytynyt urheilulaji, koska Suomi on EU-maiden kärjessä aitona kolmen A:n valtiona. Tästä kunniasta halutaan pitää kiinni käytännöllisen suhtautumisen kustannuksella.
Viennin alenema on tietenkin vaikuttanut BKT:n kehitykseen. Asia korjautuu, kun vientimaidemme talous kohentuu, oma työllisyytemme paranee (sitten ruvetaankin valittamaan työvoimapulaa) ja velan kasvu pysähtyy.
Meillä on kiistämätön rakenteellinen haaste, mutta siihen yritetään parhaillaan löytää ainakin osaratkaisu. Leikkaukset ja rakenteellinen muutos on ikään kuin asetettu vastatusten. Jos siis pystytään toteuttamaan aito rakenteellinen muutos, ei tarvita leikkauksia. Tämä on täysin uskonvarainen asia. Ainoa suurempi ongelma, mikä meitä lähitulevaisuudessa saattaa uhata, on se, että hallitus sortuu ylisuuriin leikkauksiin liian lyhyessä ajassa (kolme vuotta on liian lyhyt aika). Rakenteellisten ongelmien ratkaisu pitää venyttää pitkälle aikavälille ja kurin pitää menojen lisäyksessä pitää. Tämä olisi ehdottomasti pidettävä mielessä.
Meillä on rakenteissa sama ongelma kuin muissakin kehittyneissä maissa. Yhdysvalloillahan menee hyvin? Juuri panin merkille, miten merkittävä taloustieteilijä valitti amerikkalaisten eläköitymisestä johtuvaa kestävyysvajetta. Olemme näissä asioissa länsimaissa samassa veneessä ja tapin kohdalta vuotaa vettä veneeseen. Haasteet eivät väisty ihan heti, siksi tarvitaan lyhytaikaisten leikkausohjelmien sijaan pitkäaikaista talouden elvytys- ja korjausohjelmaa.
Julkisuudessa on peloteltu julkisen velan yli 60 prosentin osuudella BKT:stä. Me olemme tässä tilastossa EU:n alueella jossakin 14. sijan vaiheilla. Ei paha. Suomen kehityksen huolestuttava piirre on se, että velan kasvu on suhteellisen kova.
Kauppalehden Jari Saario esittää tyypillisen mielipiteen kolumnissaan ”Huonot ajat ovat hyvä isäntä” (27.11.2013). Hän kiirehtii säästöjä: ”Kiirehän tässä tulee sillä paremmat ajat vilkuttavat jo taantumasuon toisella laidalla”. Hän siis pelkää, ettei leikkauksia ehditä tehdä ennen parempien aikojen tuloa. Tämä on sitä tavallista väärää ajattelua sellaisten ihmisten taholta, jotka ovat koko ajan toivoneet rajuja leikkauksia meni hyvin tai huonosti. Pitäisikö minun nyt hävetä trendinvastaisia mielipiteitäni; otanhan riskin, jos käänne suhdanteissa ei toteudu ja rakenteissa ei tapahdu odotettua korjausliikettä? Ei hävetä.
Ennusteeni on että teollisuustuotanto alkaa taas kasvaa, vienti lähtee vetämään, BKT:n nousu ensi vuonna ylittää ennusteiden keskiarvon 1,4 % (hyvin menevällä Saksalla ennuste ensi vuodelle uuden hallituksen ohjelmassa on 1,6 %). Suomen talous alkaa toipua – tosin hitaammin kuin toivoisimme – mutta kuitenkin.
Suomen talouden suuri ongelma ovat nämä ihmiset, jotka väittävät, että meillä ei osata mitään (toista on muissa maissa), että maa on menossa kohti tuhoa (Suomi on surkeuksineen kohta yksin, sillä Kreikkakin osaa hoitaa hommat paremmin), että meillä luotetaan kasvun hoitavan ongelmat (toista on muualla, jossa kunnon austerityllä pannaan väkeä kilometritehtaalle) ja että meillä on päästävä tilanteeseen, jossa jokainen ihminen hoitaa omat asiansa vaivaamatta niillä muita (jossa jokainen tekee parhaansa, sillä siitähän seuraa utopia, jossa kaikilla menee hyvin).
PS
Suomen talous on kaikkien kansainvälisten luottoluokittajien mielestä kolmen A:n kunnossa. Suomi on tässä mielessä jopa johtava kansakunta EU:n alueella. Samaan aikaan ns. asiantuntijoiden mukaan Suomen taloutta uhkaa tuho, jos ei kiireesti ryhdytä korjaaviin toimenpiteisiin. Suomalaiset taloustieteilijät moittivat kiivaasti luottoluokittajia, jotka eivät ymmärrä antaa alempia arvoja Suomelle. Ainutlaatuista masokismia ainakin lähihistorian mittapuulla mitattuna! Talouden tuhoutumisen ja talouden huippukunnon välinen ero on kaventunut aivan olemattomaksi. Uskokoon ken voi!
www.historiajatkuu.blogspot.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti