Paul Krugman kiinnittää tuoreessa New York Timesin kolumnissaan huomiota siihen, kuinka yritystoiminnan tuotot jakaantuvat jopa dramaattisesti eri tavalla kuin ennen. Hän ottaa esimerkiksi General Motorsin ja Applen. GM piti palkkalistoillaan parhaimmillaan jopa yhden prosentin verran maatalouden ulkopuolisesta työvoimasta. Se oli siis suunnattoman merkittävä työllistäjä. Nyt kaikki on toisin. ”Motor City” Detroit symboloi kehitystä yhdeltä – mutta ei kaikilta – osin: kaupunki on käytännössä konkurssissa. Se on kuitenkin tässä tarinassa vain osa kupletin juonta.
Apple edustaa yhtä suurta menestystä juuri nyt kuin GM aikanaan. Työn tulokset jakautuvat kuitenkin aivan eri tavalla: kun GM:n menestyksen jakoivat työntekijät hyvinä palkkoina ja omistajillekin jäi kunnon siivu, niin nyt Apple istuu valtavan kassan päällä. Kun GM investoi uusiin tehtaisiin, ei Apple kallista korvaansa moiselle. Se teettää alihankintayrityksillä Tyynenmeren toisella puolella tarvitsemansa komponentit (esim. taiwanilainen Foxconn). Mutta eivät taiwanilaisetkaan tee rahaa näillä tehtailla!
Applen voima heijastuu korkeana pörssiarvona, mutta se työllistää valtavasta menestyksestään huolimatta vain 0,05 prosenttia Yhdysvaltain työvoimasta. En epäile, etteikö osa näistä työntekijöistä olisi hyväpalkkaisia, mutta ei heitä kuitenkaan ole kuin 46 000 (2010).
Vaikka Krugman ei halua moralisoida, niin minä toki voin. Apple käyttää hyväkseen lakimies- ja talousasiantuntijaverkostoa kiertääkseen veroja parhaansa mukaan. Apple yrittää siis kaikkensa, jotta sen keräämät voitot eivät ohjautuisi julkiseen kulutukseen edes pieneltä osin – ei kotimaassa eikä ulkomailla. Ja se on totisesti onnistunut tässä. Herää kysymys, mihin tämä rahankeräysvimma perustuu. Useimmat ajattelevat, että Googlen ja Applen kaltaiset yritykset käyttävät kassojaan suurten yritysten ostoihin. Olen kuitenkin pannut merkille, että kyseisen kaltaiset yritykset ostavat mielellään pieniä, ketteriä ja innovatiivisia yrityksiä liittäen ne oman tuotevalikoimansa kehittämiseen. Ei siihen jättimäisiä kassoja tarvita. Jos taas markkinoilta häviää oston kautta suuri toimija voivat kansalliset tai kansainväliset viranomaiset estää kaupan kilpailuvajeiden takia.
Voitot heijastavat kasvavassa määrin markkinavaltaa, eivät niinkään tuotannon voimaa. Voitot eivät kasvata palkkoja, vaan yrityksen käteisvaroja. Yhdysvaltain talous tarvitsisi investointibuumin virotakseen finanssikriisin jälkitaudeista. Mikään ei viittaa siihen, että Apple investoisi merkittävässä määrin jatkossakaan. Applen ei siis tarvitse ajatella tuotannollisen kapasiteettinsa laajentamista kotimaassaan.
Jos yrityksen menestys heijastuisi palkkoihin (palkattavien määrään), se merkitsisi amerikkalaisten kuluttajien kysyntävolyymien kasvua. Nyt kysyntä kasvaa hitaasti, koska kuluttajat ovat varovaisia ymmärrettävistä syistä. Miksi kuluttaa, jos palkat eivät kehity. Taannoin asia hoidettiin lisäämällä velkaa, mutta uskallan sanoa, että ”tällä kertaa on oikeasti toisin”, ts. sanoen velkakuplaan ei ainakaa ihan heti sorruta. Yhdysvaltain piristyvä kasvu ja kulutus ovat perinteisten palvelualojen varassa.
Joku voisi sanoa tähän, että kehitys kehittyy. Olemme siirtyneet osin aineettomiin prosesseihin ja tuotteisiin eikä silloin voi olettaakaan, että meillä on vanhan hyvän ajan tehtaita ainakaan kehittyneissä maissa, ja muualla työtä tehdään niukalla palkalla huonoissa olosuhteissa.
Globaalisti toimivat arvoketjut johtavat uuteen työnjakoon: kehittyneet maat pyrkivät säilyttämään itsellään ketjun arvokkaimmat osat (joskaan en usko, että Apple ajattelee erityisen isänmaallisesti näissä asioissa) ja kehittyvät maat pyrkivät haalimaan yhä laajemmin rahakkaimmat osiot arvoketjusta. Ne pyrkivät eroon pelkästä bulkkituottajan roolista (joskaan en usko, että Foxconn ajattelee erityisen isänmaallisesti näissä asioissa).
Krugman on kuitenkin oikeassa: ongelmaksi jää kuluttajien ostovoiman heikko kehittyminen, sillä ohjelmistoalan - ja monien muiden modernien alojen - työpaikkoja ei kuitenkaan synny tarpeeksi, jos ajatellaan valtakunnallista työllisyystilannetta. On siis luotava ”perinteisiä” työpaikkoja. Jos kuluttaminen ei suju, ei talouskaan kasva, ei ainakaan entisaikojen malliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti