torstai 14. helmikuuta 2013

Tarvitseeko demokratia itsepuolustusta?

Viimevuosina – varsinkin finanssikriisistä johtuen – kansanvaltainen järjestelmä on joutunut monien hyökkäysten kohteeksi. Demokratia on näyttänyt voimattomalta dynaamisen rahamarkkinavallan rinnalla. Vai onko kysymys vain siitä, että demokratioissa ei ole osattu hoitaa asioita niin, että interventioilta olisi vältytty. Osaksi viime mainitussa on perää.

Demokratia tarvitsisi ”tuoreuttamista”. Perusrakenteeseen ei tarvitse puuttua. Mitä tuo virkistäminen tarkoittaisi? Se on helpommin sanottu kuin tehty. Oheisessa kuvassa olen pyrkinyt määrittelemään ne voimat jotka demokratiaa uhkaavat tai ainakin painostavat. Osa liittyy maailman muuttumiseen. Demokratian pitäisi liikkua ajassa. Olisin varma yhdestä tuoreutuksen keinosta: tarvitaan välittömämpää kansanvaltaa kuin mihin on aiemmin totuttu. Tämän ajattelun varjopuolena on päätöksenteon muuttuminen aiempaa hektisemmäksi. Jos päätöksenteko nopeutuu tarvitaan – hätiköityjen päätösten välttämiseksi - demokraattisen järjestelmän ”tuumaustaukoa”.

Lainsäädännön valmistelu on yhä haastavampaa, koska ympäristö muuttuu niin nopeasti tai ainakin ympäristö on äärimmäisen monitahoinen. Lainsäädännön laatu nousee entistä tärkeämmäksi. Lakien valmistelu uhkaa pidentyä, kun sen päinvastoin pitäisi nopeutua.

Raha tunkeutuu monin tavoin päätöksenteon välikappaleeksi. Erityisesti lobbaus (edunvalvonta jonkin asian tai ihmisryhmän hyväksi) tuntuu koko ajan laajentavan elintilaansa. Ainoa mahdollisuus torjua lobbauksen kielteisiä piirteitä on tehdä päätöksenteosta mahdollisimman avointa. Tässä mielessä viimeaikojen paljastukset politiikan rahavirroista Suomessa ovat olleet tervehdyttäviä. Yhdysvalloissa on jo edetty tilanteeseen, jossa kongressiin ei ole asiaa muilla kuin miljonääreillä. Kuinka hyvin tällainen henkilö pystyy näkemään köyhän tarpeet? Vai ajatellaanko, ettei siihen ole tarvetta, koska yhteiskunta pyrkii olemaan menestyjien yhteiskunta?

Demokratian pitää pystyä määrittelemään rahamarkkinasäännöt, joiden mukaan toimitaan. Sääntely on sääntelyä tarvitsemattomien suojakeino sääntelystä piittaamattomien aiheuttamia vahinkoja vastaan. Tässä on demokraattisen järjestelmän koetinkivi. Menestyksen tavoittelusta on tullut kaiken mitta. Ei olekaan enää kysymys asioiden hoidosta, vaan vallan tavoittelusta. Ahdistavimmillaan tämä merkitsee kaikkien poliittisten vastustajien esittämien avausten torpedoimista jo periaatetasolla. Tällainen polarisoituminen pilaa koko demokratian perusajatuksen. ”Tulisi Kekkonen ja löisi nyrkin pöytään”. Näin ajattelee moni - mielestäni aivan turhaan. Voi sitä valitusta, kun tältä pohjalta tehdyt päätökset sitten kohtaisivat ihmisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti