sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Loppu loikoilulle - mutta kenen loikoilulle ?

Helsingin Sanomissa oli 11.11.2012 juttu kokoomusnuorten poliittista tavoitteista jälkischubakilaisessa hengessä (”Loppu loikoilulle”). Saul Schubak painostettiin eroamaan kokoomusnuorten varapuheenjohtajan paikalta kohulausuntojensa takia. Olen käsitellyt asiaa vastikään blogikirjoituksessani (kts. ”Saul Schubakin teesit – tähän on tultu”).

Tarkoitukseni ei ole tässä yhteydessä kauhistella Schubakin ja muiden libertaarien ajatuksia, vaan löytää oikeistonuorten ajattelusta punainen lanka. Kokoomuksessa on herännyt peitelty kapina puheenjohtaja Kataisen maltillista keskustaoikeistolaista ajattelua vastaan. Nuorten näkökulmasta kysymys on johdon ”vasemmistopoikkeamasta”. Rinnastaisin Kataisen ajattelun amerikkalaisten liberaalien ajatteluun ja kokoomusnuorten kannan konservatiivien oikean reunan ajatuksiin. Schubak on myöntänyt TV:n ajankohtaisohjelmassa, että nuoret edustavat hänen mielestään suomalaista vastinetta teekutsuliikkeelle.

Myös Jan Vapaavuori ja monet muut kokoomuslaiset ovat Kataista oikeistolaisemman politiikan kannalla. Kysymys ei siis ole pelkästään nuorten ”hairahtumisesta”.

Kokoomusnuorilla oli kesällä ”Siirrä yrityksesi Viroon -kampanja”, jolla käynnisteltiin verokapinaa. Hesarin toimittajan mukaan tässä ei ole mitään ihmeellistä. On siinä. Kyllä verotuksen kireyttä voidaan arvostella, mutta kritiikin keinovalikoimaa voi miettiä terveemmältä pohjalta.

Schubakin lausunto lapsilisistä on Hesarin toimittajan mielestä parin sanan hairahdus. Ei ole. Alkuperäinen Schubakin ajatus (tai ajattelemattomuus) yhdistettynä hänen myöhempään selittelyynsä vahvistavat vakavan linjauksen, josta on syytä käynnistää keskustelu.

Yritän löytää villakoiran ytimen Schubakin sanoista: ”… jokaisen yksilön pitää itse saada arvioida … pystyykö lapselle takaamaan työllä ja säästöillä hyvän ja turvallisen kasvuympäristön”. Mitä tämä on ? Periaatteessa tässä ei ole mitään erikoista. Ajatus takana on kuitenkin se, että ihmisten pitää ymmärtää, kun eväät eivät riita lasten hankintaan. Ajatus on itsestään selvä ja samalla käsittämätön. Kukaan ei tiedä, miten elämä muuttuu lapsen syntymästä eteenpäin. Hyvin toimeentulevan perheenelättäjän elämä voi muuttua yhtäkkisesti esimerkiksi sairauden seurauksena. Huonosti toimeentulevan perheen tilanne voi muuttua yhtäkkiä perheen toisen puolison saaman työpaikan vuoksi. Miten kukaan voi etukäteen päättää, millaiseksi elämä muuttuu ? Schubakin kaltaiset ihmiset odottavat selvännäkijän lahjoja synnyttäviltä äideiltä tai perheen isiltä.

”Ihmisesta tulee hyvä ihminen, kun hänelle annetaan vapautta ja vastuuta”, toteaa nuorten puheenjohtaja Antti Häkkänen. Tämä kuullostaa melkein sosialistien ajatukselta, että sosialistinen kasvatus johtaa hyvän ihmisen syntymiseen. Mihin tällaisia periaatetason julistuksia tarvitaan ? Uusliberaalien iskulause on samaa tasoa: ”kun jokainen ihminen yrittää parhaansa syntyy kaikkien hyvä”. Yksilö ei valitettavasti läheskään aina tunnista omaa ja ympäristönsä hyvää. Siksi tarvitaan lainsäädäntöä huolehtimaan yhteisistä edusta. Varmaan rahamarkkinakingit pitivät huolta omasta parhaastaan, mutta miten oli yhteisen hyvän laita? ”Yhteiselle hyvälle” lankesi ainakin maksumiehen rooli, kun kaikki meni pieleen. Kysymys on siis vapaudesta ja vastuusta. Valitettavasti ilman ”holhousta” (käytän tahallani tätä asenteellista ilmausta) otetaan käyttöön vain tuo ensimmäinen sana.

”Jos jollakin tuella on negatiivisia vaikutuksia tai jos tuki passivoi, se pitää voida sanoa ”, sanoo Häkkänen. Siinä onkin selvittämistä, milloin tuki muuttuu kannustavasta passivoivaksi ja mitkä ovat välimuodot. Meillä on viranomaiset, jotka koko ajan tekevät tätä työtä. Ilmeisesti kommentti liittyy jotenkin epäluottamukseen heidän työtään kohtaan, kun tarvitaan tällainen yleisklausuuli. Onko asia käsitettävissä niin, että Häkkäsen mielestä on oletus, että tuki passivoi. Siispä kaikkiin tukiin pitää varmuuden vuoksi suhtautua kriittisesti. Mutta, mitkä tuet sitten pitäisi karsia tai mikä osa tuista pitäisi karsia ja millä periaatteilla ? Tähän odottaisin vastausta.

Olen läheltä seurannut tapausta, jossa pohditaan asumistukia ja toimeentulotukia. Voin sanoa, että kriteerit ovat todella kovat. Seula, jolla päätökset tehdään on tiheä. Huijaamista ei juuri kannata yrittää.

Hesarissa todetaan oikein, että tuen tarpeessa olevilta - lapsen syntyessä - lapsilisän määrä karsitaan toimeentulotuesta: ”Lapsilla ei voi tienata”. Yleisellä tasolla palkan ja tukien toisiinsa sovittaminen on todellinen ongelma esimerkiksi korkeiden asumiskustannusten Helsingissä. Häkkänen ja kumppanit voisivat keskittyä tämän ongelman ratkaisuun.

”On totta, että ihmisille voi tulla haasteita päihteiden tai mielenterveyden kanssa. Silloin tukea pitää tietysti maksaa pitempään”, toteaa Häkkänen. Eikö juuri niin tehdä tänäkin päivänä ? Häkkänen ja hänen joukkonsa voisivat keskittyä siihen, miten työkykyiset – mutta vapailla työmarkkinoilla kilpailukyvyttömät – ihmiset voisivat työllistyä. On turha odottaa, että työnantajat ottavat töihin työntekokyvyltään rajoittu- neita, kun täydessä iskussa olevia ihmisiä pistetään parhaillaan kilometritehtaalle.

Alkusyksyn kohukeskustelusta koskien sairaslomakarenssia (ensimmäisestä sairauspäivästä ei palkkaa) Häkkänen toteaa että ”totta kai myös ne kärsivät jotka eivät huijaa”. Tästä voi vetää ironisesti johtopäätöksen, että oletus on, että ihmiset huijaavat. Eiköhän se ole niin päin, että useimmat käyttäytyvät säntillisesti ja hujareiden toiminnasta kärsii suuri enemmistö.

Kokoomusnuorten aivoitukset ovat kovin yksinkertaisia. He toki myöntävät tuen tarpeen joillekin, mutta haluaisivat ilmeisesti kaikki tarveharkinnan piiriin. Siitähän vasta byrokratiasoppa syntyisi. Logiikkani mukaan on pakko toimia laajemmilla, hiukan kaavamaisilla säännöillä, muutoin syntyy kustannusjahdin sijasta tuhlailua.

Meillä on tietty isohko ongelma ja se on nuorten – usein miesten – opiskeluun tai opiskelemattomuuteen liittyvä haaste. En usko, että tätä ryhmää voidaan auttaa muutoin kuin yhteiskunnan tuella ja räätälöiden palvelu heille. Tästä aiheutuu kustannuksia, siitä ei pääse mihinkään. Ennen vanhaan oli lapiotyöt (olin kolme kesää silloisen TVH:n työmailla, joten jotain tiedän asiasta), jotka yksinkertaisuudessaan päästivät pälkähästä. Vastaavia töitä löytyy ehkä joitakin tänäkin päivänä, mutta niillekin pitää löytyä maksaja. Keinovalikoimaa ongelmanuorison auttamiseksi ovat miettineet kaikki presidenttiä myöten.

Häkkänen mainitsee pikavippikiellon esimerkinä liiallisesta holhoamisesta. Olen perehtynyt asiaan. Pikavipit liittyvät laajaan länsimaita taudin tavoin riivaavaan velkaantumisongelmaan. Asialle on pakko tehdä jotain – oli se sitten holhoamisnimikkeellä tai jollakin muulla – jotta ongelmasta selvitään kuiville. Juuri pikavipit tuottavat sosiaalitoimen asiakkaat. Kaikki, jotka toimivat asian parissa tietävät, että yksi ainut pikavippitapaus sitoo itseensä ympäriltä lukuisan määrän ihmisiä.

Pikavippiasiakkaita ei siis saisi holhota, mutta holhoamisen puute aiheuttaa sosiaalitoimen holhoamista!

Kovin yksinkertaiselta kuullostaa näiden nuorten ajattelumaailma. Se täyttyy yksioikoisista ratkaisumalleista. Ihmetellään, kun kukaan ei tee mitään selville asioille. Yksinkertaistusten perusongelma on asioiden polarisoiminen: on hyviä, vastuuntuntoisia ihmisiä ja kelvottomia, tukea narraavia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä sijoittuu laajalla haitarilla ääripäiden väliin.

Hesarin marraskuun kuukausiliite esittelee töistä lintsaajia eri muodoissaan. Ei voi välttyä ajatukselta, että suurin osa näistä lintsaajista on sinällään aivan kunnollisia työntekijöitä, mutta tilaisuus tekee varkaan ! Osa ihmisistä on ”työorjaloikoilijoita”, varsinaisia jekylejä ja herra hydeja. Näistä hyväpahaihmisten aatoksista ei keskivertopsykologin tulkinnoilla selvitä.

Olen valmis kurikampanjaan työpaikoilla. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys yhteiskunnan tukien väärikäytöstä, vaan työpaikoilla siitä kuluisasta vastuunkantamisesta. Kun on itse tehnyt vuosi vuoden perään pitkää työpäivää, niin kokemus sanoo, että ylivoimainen enemmisö kantaa työpaikalla vastuunsa.

Ihan lopuksi Hesari kysyy lääkkeitä Suomen nostamiseen tästä arjen alhosta, johon olemme vajonneet. Lääkkeenä ovat Häkkäsen mielestä kasvuyritykset. Asian parissa työskennelleenä voin allekirjoittaa, mutta se ei riitä. Tarvitaan kaikenlaisia työpaikkoja – yksityisiä ja julkisia, jopa taantuvia työpaikkoja, jotta pärjätään. Ja paljon muuta.

Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito on tiukka laji, tiukin kaikista. Yövartijavaltio on lepsu ja vastuuton tapa hoitaa yhteiskunnan asioita. Vasta kun tajutaan, miten vaikean lajin olemme Suomessa valinneet, voidaan esiintyä kriittisesti. Suosittelen näiden asioiden vakavaa pohtimista biletysten välissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti