perjantai 9. maaliskuuta 2012

Tyytyväisten asukkaiden kunta ?

Mäntsälän kunnassa toteutettiin asumistyytyväisyystutkimus vuoden vaihteessa. Se paljasti runsaasti positiiviisia asioita asumisesta kunnassamme. Myös muista selvityksistä on löytynyt vahvistusta tälle tutkimukselle. Mäntsälä on oikeasti kunta, jossa viihdytään varsin hyvin.


Ylivoimainen enemmistö uusmäntsäläläisistä tulee kuntaan pääkaupunkiseudulta. Tiedämme muista tutkimuksista, että ihmiset odottavat asumiselta monia niitä asioita, jotka Mäntsälässä on saavutettavissa. Omakotiasuminen puhtaan luonnon keskellä on monen toive. Asuminen ja ympäristö saivat 1-5 asteikolla yli neljän keskiarvoja eri kysymyksissä. Hyvä näin. Länsimaisittain katsoen vallitsevalle omakotiasumismuodolla on lähes vuosisatainen perinne. Frank Lloyd Wright esitti jo 1930-luvulla ajatuksen, että suurkaupunkien ympärille muodostuu ”kymmenien neliökilometrien omakotitalomattoja”. Näin on käynyt kaikkialla modernissa maailmassa. Tyypillinen asumismuoto Mäntsälässä ei ole haja-asutusalueen eläintila eikä kerrostaloasuminen, vaan omakotitalot siisteillä pikkutonteilla. Ympäristön paine huolehtii siitä, että pihapiirit pidetään kunnossa.


Mielenkiintoinen oli tutkimuksesta vastanneen Laurea-ammattikorkeakoulun lehtorin Kari Halmeen rohkeasti esittämä mielipide, että monet nimenomaan haja-asutusalueelle muuttaneet ovat kuitenkin kokeneet jonkin asteisen pettymyksen. Halme perusteli tätä sillä, että kaupunkiympäristöstä muuttaneet eivät välttämättä ole olleet tyytyväisiä palvelujen saatavuuteen. He ovat verranneet palveluja mielikuvissaan aiemman kaupunkiympäristön palveluihin. Tässä on haaste. Tähänkin pyritään vastaamaan: kunnassa on nimittäin suunniteltu maaseutuasumisen opasta, jossa kerrotaan asumisen haasteista pitkien matkojen päässä palveluista. Erinomainen ajatus.


Monien elämäntilanne on muuttunut vuosien varrella. Muutamisen jälkeen perhe on saattanut kasvaa ja eteen ovat tulleet koulukuljetukset ja lasten harrastukset, jotka vaativat paljon vaivannäköä vanhemmilta pitkien etäisyyksien vuoksi. Omasta kokemuksestanikin voin sanoa, että kolmekymppisenä ruohonleikkurin työntäminen lähes parin tuhannen neliön tontilla on ihan rattoisaa. Kuusikymppisenä tilanne on kokonaan toinen. Silloin toivoisi, että olisi joskus tyytynyt 800 neliön tonttiin.


Monilla on ehkä ollut mielessä lapsuuden idealistinen kuva maallemuutosta. Tässä välillä kaupungissa asuminen on tuonut ehkä mieleen vanhat hyvät ajat omien vanhempien tai isovanhempien maatilalla. Tänä päivänä haja-asutusalueella asumisen realiteetit ovat toisenlaiset. Tietenkin on myös hyvin realistisesti ympäristöön suhtautuvia perheitä. Hyväksytään, että haja-asutusalueen palvelut eivät vastaa kaupunkiasumisen palveluita.


Monet iäkkäät tekevät radikaalin ratkaisun ja muuttavat keskustaan parempien palvelujen äärelle. On selvää, että julkisita liikennettä on vaikea saada kylille takaisin kun se kerran on sieltä lähtenyt.


Nykymäntsälä on syntynyt autoistumisen kautta. Mäntsälän väkiluvussa tapahtui voimakas notkahdus 1950-luvulta 1970-luvulle tultaessa. Notkahdus johtui ilmeisesti pääosin siitä, että Mäntsälään ei haluttu tai sinne ei kyetty luomaan teollisia työpaikkoja massiivisesti (tekstiili- ym. teollisuus kaatui viimeistään Neuvostoliiton kaupan romahtamiseen). Väkiluvun voimakas kasvu 1980-luvulta alkaen perustui autoistumiseen. Henkilöauto on välttämätön kapistus esikaupunkialueiden kehittymiselle. Mäntsälän kuuluminen pääkaupunkiseudun työpaikka-alueeseen ja pitkät asioimismatkat keskustan palveluihin ovat edesauttaneet nopeaa autoistumista. Asumistyytyväisyystutkimuksen mukaan noin 60 prosentilla kotitalouksista on kaksi tai useampia autoja.


Mitä muuta tutkimus toi esille ? Mielenkiintoista on todeta, että asukkaat ovat jotensakin tyytymättömiä suorien vaikutuskanavien puuttumiseen. Osallistumis- ja vaikutuskanavia sekä kunnan päätöksenteon suurempaa avoimuutta jäätiin kaipaamaan. Mekaaninen edustuksellinen demokratia ei siis riitä. Tuskinpa tämä on kuitenkaan mikään Mäntsälän ongelma. Kaikialla läntisessä maailmassa koetaan kansalaisyhteiskunnan vajaavaisuudet. Tietenkin myös ihmisiltä itseltään pitää vaatia enemmän. Spontaaneja tai järjestettyjä mielenilmauksia suoran vaikuttamisen puolesta ei ole näkynyt. Vasta kriisissä ihmiset heräävät. Hyvänä esimerkkinä tästä on Occupy Wall Street.


Eräänlaisena vastateesinä virkamiesvetoiselle ja poliittisen johdon luomalle päätöksentekomekanismille on Englannin pääministeriin David Cameroniin vahvasti henkilöitynyt Big Society -ajatusmalli. Sen tavoitteena on saada kansalaiset itse auttamaan itseään ja toisiaan. Kolmannella sektorilla on tärkeä merkitys palvelutuotannossa. Kolmannen sektorin pitää nimenomaan korvata julkisen sektorin palveluja ja ”pienentää” valtiota. Tavoite vaikuttaa paitsi idealistiselta niin myös hyvin ideologiselta. Tuloksia on aivan liian aikaista arvioida seikkaperäisesti. Mitenkään vakuuttavaa kuva en ole saanut hankkeesta. Pikemmin se kuullostaa säästöohjelmalta, joka sattumanvaraistaa ja heikentää palveluja.


Tuntuu siltä, että kansalaisyhteiskunnan voimattomuus ei skandinavian maissa kuitenkaan johda valtion pienentämiseen. Sen sijaan on nähtävissä toisenlainen malli, jossa palvelut näyttävät siirtyvän suurten kansainvälisten yritysten hoidettavaksi. Tämän hinta nähdään vasta myöhemmin. En usko, että nyt toteutuva suuryritysten ympärillä pyörivä kehitys palvelee kansalaisyhteiskunnan voimistamispyrkimyksiä, pikemminkin päinvastoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti