keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kompromissikato ja tasapuolisuuskultti

Yhdysvalloissa on meneillään kaksi mielipideilmastoon liittyvä trendiä. Toinen on äärimmäisen pitkälle viety polarisoituminen mielipiteissä. Tästä on esimerkkinä demokraattien ja republikaanien välinen mielipidekuilu. Se ilmenee äärimmilleen vietynä repivänä riitelynä. Toinen ilmiö on Paul Krugmanin esille ottama ”balance cult”, jonka tässä käännän tasapuolisuuskultiksi. Krugman mainitsee esimerkkinä, että jos esim. George Bush toteaisi, että maapallo on litteä, niin asiasta kertova dokumentti kommentoisi lausumaa toteamalla, että ”maapallon muodosta on eriäviä käsityksiä”.

Mielipideilmaston myrkyttyminen on varsin tuore ilmiö. Se on syntynyt osin 1990-luvulla ja jatkunut voimistuneena 2000-luvulla. Yksi sen sytyttäjistä on Monica Lewinski-skandaali. Toinen merkittävä katalysaattori on Barack Obaman valinta presidentiksi. Viime mainittu ilmiö on johdettavissa rotujen välisestä ristiriidasta. Kehitys juontaa juurensa 1960-luvun kansalaisoikeustaistelusta. On vaikea ymmärtää todeksi muutosta, joka tapahtui vuosien 1965 ja 1980 välillä. Raivoisista katutaisteluista (varsinkin Martin Luther Kingin murhan jälkeen tapahtuneista) siirryttiin aikaan, jolloin mustat ja valkoiset täysin vapaasti menivät samoihin kapakoihin ja mustista tuli tv-sarjojen vakionäyttelijöitä. Yhdessä vaiheessa näytti siltä, että amerikkalaista sarjafilmiä ei voinut tehdä ilman mustaa, sympaattista näyttelijähahmoa. Mikä on muuttanut edellä kuvatun tilanteen ? Kysymys voi olla ilmiöstä nimeltä ”white backlash”, valkoisten vastaisku. Rotujen väliset ristiriidat olisivat siten tämän ajattelun mukaisesti säilyneet piilevinä taustalla ja sopivan tilaisuuden tullen purkautuneet julkisuuteen. Barack Obaman vastaisessa taistelussa on tosiaan piirteitä, joita ei voi selittää pelkällä politiikalla. Tietenkin tähän asiaa liittyy mielipideilmaston muuttuminen konservatiivisemmäksi (Movement Conservatism, josta on kuva tässä blogissa toisaalla) ikään kuin poliittisen ilmapiirin perusajatus olisi konservatismi ja liberaali demokratia on ajautunut pelkästään sen haastajaksi ilman itsenäistä voimakenttää. Tämä perusasetelma ohjaa tulevaa presidentinvaalitaistelua.

Todennäköisesti edellä kuvattu prosessi on ollut taustalla koko sen ajan, kun uusliberalismi on ollut voimissaan 1980-luvun vaihteesta lähtien. Pieni valtio, verotuksen vastaisuus ja voimakas uskonnollisuus ovat muokanneet mielipiteitä. Kun seuraa amerikkalaisia tv-väittelyjä hämmästyy kuinka tosiasiat ovat vain mielipeiden vääristämiä keskustelun osia. Itse asiassa sanonta ”there is nothing to know” kuvaa tilannetta hyvin: on vain mielipiteitä ja jokaisella on oikeus esittää niitä faktoista välittämättä. Kuinka pitkälle onkaan edetty 1960-luvun luonnontieteellisestä ajattelusta. Tai siltä se ainakin minusta tuntui: maailma kilpaili tieteen saavutuksilla. Sanon tämän, vaikka vastalauseita aiheuttaisikin silloinen bipolaarinen maailmankuva ja ydinsodan uhka. Jotenkin maailma kaiken sen jännityksen keskellä vaikutti optimistiselta. Silloin sentään luonnonhistoriallinen selitys maapallon synnystä oli vallitseva. Nyt uskonnollinen mystiikka sekoittuu luonnontieteen valtavirtaan saattaen ihmiset ymmälle. Retoriikkakyky on tärkein voimavara, ei tosiasiat.

Entä sitten Krugmanin mainitsema balance cult. Epäilen, että sen muodostumiseen ovat vaikuttaneet edellä esitetyt vastakkainasettelut. Kun ympärillä on pelkästään mielipiteitä ei esimerkiksi tv-dokumentin tekijä uskalla esittää tieteellisiäkään tosiasioita totena, vaan päättely jätetään varmuuden vuoksi katsojalle. Katsojan uskonnollisia tai ideologisia tunteita tai ajatuksia ei haluta loukata. Tallaista dokumentointia edustavat useat Jim tv-kanavan ohjelmat. Asioita käsitellään ”tasapuolisesti”.

Entä Suomi ? Ainakin polarisoituminen on osa nykyistä poliittista kulttuuria. Suomessa ilmiö tulee esille lähinnä irrallisissa poliittisissa väitteissä . Kuitenkin maahanmuuttopolitiikasta käytävissä keskusteluissa sanomiset saavat laajemman kaikupohjan. Kielenkäyttö ei ole saavuttanut onneksi amerikkalaisia sfäärejä , jossa valehtelu on tyylilaji ja jossa tarvitaan erillisiä netissä olevia totuuskanavia valheiden paljastamiseen.

Syytä on kuitenkin huoleen. Netin nimimerkin takaa lausutut mielipiteet ovat yleistyneet dramaattisesti ja lisänneet räikeää kielenkäyttöä. Onneksi vastaiskuja on tullut, esim. Kauppalehden uutiskommentit tulee nykyisin kertoa omalla nimellä. Olemme kuitenkin menossa amerikkalaistuneeseen suuntaan. Kuinka välttämätöntä onkaan tulevaisuudessa eettisyyden merkitys ja faktapohjaisuuden korostaminen kouluopetuksessa !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti